Podcast metsästä

Podcast metsästä

By Aleksi Lumme
Metsästä kerää mikin ääreen kiinnostavia suomalaisia hahmoja, joista suurin osa on hyvin epätodennäköisiä kumppaneita metsästyskeskustelulle. Keskusteluissa etsitään eri lähtökohdista maailmaa tarkastelevien ihmisten ajattelun vahvuuksia ja sitä, kuinka lopulta kaikki liittyy luontoon
Where to listen
Apple Podcasts Logo
Breaker Logo
Google Podcasts Logo
Overcast Logo
Pocket Casts Logo
RadioPublic Logo
Spotify Logo
Currently playing episode

Tietokirjailija Jouni Tikkanen

Podcast metsästä

Go to next audioGo to next audio
Go to prev audioGo to prev audio
1x
Keskiajan kulttuurihistorian tutkija, kaupunkivihreä ja tuleva maanomistaja Reima Välimäki
Minkälainen keskustelu on odotettavissa, kun vihreä feministi, humanisti ja kasvissyöjä istuu vaihtamaan ajatuksia metsästäjän kanssa? Kuten totuttua, aivan loistava keskustelu. Reima Välimäki on kaikkien näiden määritteiden lisäksi myös henkilö, jonka mielipiteellä on ainakin paikallisille metsästäjille selvä merkitys. Reima edustaa juuri sitä kansanosaa, jonka omistukseen maaseutujen metsät tällä hetkellä usein siirtyvät ja niin on tapahtumassa myös Reiman kohdalla. Keskustelu sukelsi näiden näennäistä vastakkainasettelua aiheuttavien teemojen kautta kaikkeen siihen minkä voisi kuvitella kaupunkilaisia ja maalaisia erottavan toisistaan. Ruoantuotanto, metsästyksen etiikka, petopolitiikka, lihansyönti ja sosiaalinen media saivat kaikki osansa tässä keskustelussa, joka oli jälleen kerran epätodennäköinen, mutta loistava. 
1:00:57
January 19, 2020
Jousimetsästäjä Sanna Grönroos
Sanna on aktiivisesti metsästävä nainen, joka on metsästyshaasteen lisäksi ottanut haasteeksi kuvata metsästyskokemuksia ja tunnelmia Apajilla mediaporukan osana. Keskustelimme siitä, minkälaisia kokemuksia Sannalla on naisena miesvaltaisesta elämäntavasta, miesten ja naisten tunteista, asevalinnoista, suomalaisesta maatalouselinkeinosta ja metsästyksen aloittamisesta.
53:04
January 17, 2020
Yhteisömanageri ja lukemisen puolestapuhuja Marko Suomi
Marko Suomi on yhteisömanageri, jonka tavoitteena on poistaa esteitä yhteisöllisyyden syntymisen edestä. Marko on myös mestaruustason kahvakuulaurheilija ja lukemisen puolestapuhuja. Marko päätyi vieraslistalleni siksi, että olen metsästysaiheen suhteen erittäin kiinnostunut sosiaalisen median todellisuudesta ja siitä, miten siinä ympäristössä olisi mahdollista luoda positiivista yhteisöllisyyttä. Keskustelu kulki yhteisöiden kautta luontosuhteeseen, kaupunkilaisuuteen, hyvän ja pahan taisteluun, populismiin, sensuuriin ja lihansyönnin todellisuuden eli koko lailla kaikki yhteiskunnan ja elämän kannalta tärkeät aiheet tulivat käsitellyksi.
1:07:08
December 21, 2019
Tietokirjailija Jouni Tikkanen
Onko olemassa Rakentavaa susikeskustelua? Minkälainen kerroin keskusteluun tulee aikaisemmista kokemuksista? Mitä eroa on metsästäjän käytännön luontotietämyksellä ja biologin näkökulmalla?  Tämän jakson vieras Jouni Tikkanen on biologi ja toimittaja, jolla on kokemusta niin luonnonsuojelupiireistä kuin metsästyksestäkin.  Tikkasen kirja Lauma - 1880-luvun lapsensurmat ja susiviha Suomessa on vaikuttava tietokirja. Kirjassa käydään läpi yksityiskohtaisesti minkälaisissa olosuhteissa viime vuosisadan lapsensurmat tapahtuivat, miten ihmiset niihin reagoivat ja kuinka pitkiä kaikuja näillä tapahtumilla suomalaiseen kulttuuriin oli. Heti kun luin Hesarin artikkelin kirjasta, olin varma että tämän kaverin kanssa aiheeseen kuuluu sukeltaa syvälle ja oikeassa olin.  Lauma-kirja on jokaiselle petokeskustelusta kiinnostuneelle must read ja näin ollen Metsästä podcastin uusin jakso must listen
58:53
November 26, 2019
Metsästä-kirjan näyte - Miltä tappaminen tuntuu?
Tämä on yhden luvun mittainen näyte Metsästä-kirjan sisällöstä. Luvussa käsitellään eläimen hengen ottamisen tunnekokemusta. 
12:58
November 13, 2019
Virheiden kansanedustaja Atte Harjanne
Toistaiseksi kaikkein epätodennäköisimmässä metsästyskeskustelussa selvitetään voivatko Vihreä kansanedustaja ja metsästäjä löytää yhteisen sävelen. Atte Harjanne on ensimmäisen kauden kansanedustaja, jonka kanssa kävin hyvän keskustelun jossa etsittiin syitä sille miksi vihreät vaikuttavat hyökkäävät metsästäjien elämäntapaa vastaan, käsiteltiin kommunikaation vaikeuksia, Vihreiden eläinpoliittisia linjauksia ja sivusimme myös lyhyesti suurpetopolitiikkaa.
1:05:45
October 24, 2019
Jousimetsästäjä Antti Saarenmaa
Antti Saarenmaa on monipuolinen pitkän linjan metsästäjä. Myös Antti on keskustelukumppanina enemmänkin todennäköisestä päästä, mutta silti podcastiin teemaan loistavasti sopiva vieras. Antti on Suomen jousimetsästäjäin liiton puheenjohtaja ja hän  Puhuimme Antin kanssa siitä, miten sovittaa metsästys kiireiseen Helsinkiläisarkeen, minkälainen vaikutus metsästyksellä on ollut työelämään ja ruokailutottumuksiin. Tämäkin keskustelu jatkaa podcastin tärkeimmän tavoitteen, rakentavan metsästyskeskustelun, luomista. Apajilla podcast: https://soundcloud.com/apajilla/apajilla-podcast-12019 ja Apajilla youtube: https://www.youtube.com/channel/UCMUz1FuLhl5pchcatHKKQ3A Suomen jousimetsästäjäin liitto http://www.jousimetsastys.fi 
1:04:50
October 15, 2019
Seksuaali- ja parisuhdeterapeutti Marika Rosenborg
Tällä kertaa vieraana epätodennäköisessä metsästyskeskustelussa on seksuaali- ja parisuhdeterapeutti sekä eroasiantuntija Marika Rosenborg. Jokaista parisuhteessa elävää metsästäjää luulisi kiinnostavan miten asiat kannattaa järjestää, jotta elämään mahtuu metsästämisen lisäksi myös parisuhde. Harrastaminen helpottuu huomattavasti, kun kotiasiat ovat kunnossa ja Marika antaa jaksossa arvokkaita vinkkejä ja pohdintaa siitä, miten tämä onnistuu. Keskustelussa sivutaan myös miesten ja naisten roolijakoa ja vastataan kysymykseen, mikä on rakkauden rankinglista.  Kuva: Samuel Glassar
59:23
September 24, 2019
Metsästäjät Viivi Laine ja Petteri Kantola
Kolmannessa podcastissa palataan Metsästä-kirjan julkaisutilaisuuteen ja siellä käytyyn metsästyskeskusteluun. Lauteilla kanssani oli keskustelemassa kirjaa varten haastattelemani metsästäjät Petteri Kantola ja Viivi Laine. Petteri on yllättävän virkeä eläkeläinen ja Viivi Helsingissä asuva vihreä sisustusarkkitehti. Molemmilla vierailla oli metsästyskokemusta reilusti minua enemmän ja siksi oli kiinnostavaa päästä vertailemaan kokeneempien metsästäjien kokemuksia omiin kokemuksiini metsästyksen aloittamiseen liittyen.
30:30
September 8, 2019
Aivotutkija, empatian asiantuntija Katri Saarikivi
Ihminen on nuori eläin, jossa on useita elementtejä, jotka ovat luonnollisia, mutta eivät enää nyky-yhteiskunnassa hyväksyttäviä. Miksi niitä kutsutaan pimeiksi puoliksi? Mitä yhteistä on ihmisen väkivaltaisuudessa ja seksuaalisuudessa? Podcastissa vieraana on Aivotutkija Katri Saarikivi. Katrin ja Minna Huotilaisen kirja Aivot työssä oli Metsästä-kirjaa kirjoittaessani arvokas lähde. Katri tunnetaan erityisesti empatiatutkimuksestaan ja tieteen kansantajuistamiseen tähtäävästä työstään. Tässä podcastissa päästiinkin kaivelemaan syvimpiä mahdollisia teemoja. 
1:10:08
August 23, 2019
Inklusiivisuuden edelläkävijä suomessa, Katja Toropainen
Ensimmäisessä epätodennäköisessä metsästyskeskustelussa käydään läpi Katja Toropaisen kanssa inklusiivisuuden ja diversiteetin hyötyjä ja etsitään yhteisiä tekijöitä metsästystä tuntemattoman yliopisto-opiskelijanaisen ja metsästäjämiehen väliltä.
1:02:41
August 23, 2019