Skip to main content
Radio Voiman podcastit

Radio Voiman podcastit

By Radio Voima
Radio Voima on aktiivisen päijäthämäläisen aikuisväestön oma paikallisradio. Paikalliset uutiset, mielenkiintoiset ilmiöt ja tarinat sekä alueen tapahtumat ovat ydinsisältöämme. Radio Voima on kuin Lahti: rosoinen, hieman ennakoimaton ja välillä naurettava. Rakkaus kaupunkiin ja koko Päijät-Hämeeseen, sen elämänmenoon ja yhteishenkeen kuuluu, kun kuuntelet Radio Voimaa.
Listen on
Where to listen
Apple Podcasts Logo

Apple Podcasts

Breaker Logo

Breaker

Google Podcasts Logo

Google Podcasts

Overcast Logo

Overcast

Pocket Casts Logo

Pocket Casts

RadioPublic Logo

RadioPublic

Spotify Logo

Spotify

Currently playing episode

Ruoan kotiinkuljetuspalvelu Ruokaboksi Lahteen helmikuussa

Radio Voiman podcastit

1x
Lahden Massinpuiston Kohtaamisten metsä
Lahteen pystytettävä Kohtaamisten metsä kutsuu kokemaan ja saamaan lohtua – Kerro omat kokemuksesi yksinäisyydestä ja ulkopuolisuudesta Lahden Sibeliustalon lähellä sijaitsevaan Massinpuistoon (Vesijärvenkatu 47 - 49)syntyy lokakuun alussa taiteilija Kaisa Salmen taideteos Kohtaamisten metsä. Laajentuvan taideteoksen lähtökohta on yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden kokemisen tutkiminen. – Teoksen tiimoilta syntyy myös lyhytelokuva ja siihen toivoisin saavani aitoja yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden kokemuksia. Tarinat ovat luottamuksellisia, sillä elokuvassa tekstejä lukevat näyttelijät, Salmi kertoo Radio Voiman haastattelussa. Omia kokemuksia voi laittaa kaisa.salmi@aalto.fi-sähköpostiosoitteeseen. Kohtaamisten metsä on teos, joka avaa uusia näkökulmia yksinäisyyden ja/tai ulkopuolisuuden kokemiseen, mahdollistaa kohtaamisia ja parhaimmassa tapauksessa lohduttaa. Laajenevan teoksen ensimmäisessä vaiheessa Massinpuistoon istutetaan kymmenen punakoivua. – Teos laajenee myöhemmin ja puita istutetaan lisää. Lisäksi metsään tulee tekstikylttejä, joissa käsitellään yksinäisyyttä ja ulkopuolisuutta. Salmen lisäksi teoksen toteuttamisessa on mukana filosofi Sanna Tirkkonen. Kohtaamisten metsään tulee myös penkkejä. Edellisen kerran Salmi toteutti Lahteen teoksen vuonna 2013, kyseessä oli yhteisöllinen Fellmanin pelto -performanssi. Teos on Lahden kaupungin osallistavan budjetin hankkeita. Kohtaamisten metsä -teoksia on suunnitteilla myös muihin kaupunkeihin, esimerkiksi Oulu on saamassa omansa. Kuuntele Radio Voiman podcastista, miksi taitelija Kaisa Salmi halusi tutkia yksinäisyyttä istuttamalla puita!
12:05
September 18, 2021
Suomen vetyhankkeelta puuttuu vielä rahoittaja
Radio Voiman päätoimittaja Matti Eve jututtaa Uutissuomalaisen toimittaja Juha Honkosta elinkeinoministeri Mika Lintilän (kesk.) esittelemästä Suomen vetystrategiasta.
06:03
September 18, 2021
Lahden Pysäköinti Oy on aloittanut yhteistyön EasyParkin kanssa - muut maksutavat käytössä myös normaalisti!
Lahden Pysäköinti Oy on aloittanut yhteistyön EasyParkin kanssa syyskuun alusta alkaen. Toriparkissa voi nyt pysäköidä helposti  lataamalla EasyPark-sovelluksen ja valitsemalla sen asetuksista “salli  kamerapysäköinti”. Tämän jälkeen kamera tunnistaa auton rekisterikilven  sisään- ja ulosajossa ja puomi aukeaa automaattisesti. Radio Voiman Kristoffer Ignatius soitti uudesta palvelusta Lahden Pysäköinti Oy:n toimitusjohtaja Sari Alénille. Hän kertoo, että uuden maksutavan lisääminen on yksi tapa helpottaa asiakkaidemme arkea. Käytössä on edelleen muuta maksamistavat. Kuuntele haastattelu!
06:44
September 17, 2021
Vuoden positiivisin lahtelainen on Tuomo Kasanen!
Vuoden positiivisin lahtelainen rikkoo tabuja puhumalla miesten  asioista. Hän on avannut suunsa niin miehen uupumisesta,  suorituspaineista kuin ulkonäköpaineistakin. Hän kirjoittaa blogia ja  vetää Facebookissa maan suurinta interaktiivista miestenryhmittymää. Hän on Tuomo Kasanen, 33, entinen varkautelainen ja nykyinen lahtelainen somevaikuttaja. Tuomo kirjoittaa Sieluni silmin -blogia, Instagramissa tunnetaan nimellä @veli.koo ja hän on yksi Facebookin Miestenhuone-ryhmän perustajista. Mies piipahti Radio Voimassa Kristoffer Ignatiuksen haastattelussa heti valintansa jälkeen!
16:11
September 17, 2021
Maatila-liha Meronen vetää asiakkaita ympäri Suomen Orimattilan Virenojalle!
Maatila-liha Meronen Oy tarjoaa asiakkailleen maistuvaa, puhdasta ja lähellä tuotettua lihaa Orimattilan Virenojalla. Radio Voiman Kristoffer ja Kaisa piipahtivat tutustumassa tilalla, sekä siihen mikä tuo asiakkaita ympäri Suomen hankkimaan paikallisia herkkuja juuri Merosen tilalta! Haastattelussa Juha Meronen, joka kertoo mistä suosio juontaa juurensa!
03:57
September 17, 2021
"Pommi-Henkka" ei pelkää pamauksia tai niistä syntyvää ihmettelyä!
Orimattilalainen tehosteräjäyttäjä Henri Kiviniemi haluaisi avata Orimattilan Niinikoskelle ainutlaatuisen pommielämyksiä tarjoavan puiston. Tubettajana ja erilaisiaa projekteissa aktiivisesti mukana oleva "Pommi-Henkka" ei vastoinkäymisistä lannistu vaan luo jatkuvasti uutta virtuaalisesti ja fyysisesti Päijät-Hämeessä! Radio Voiman Kristoffer ja Kaisa kävivät jututtamassa Henkkaa parasta Päijät-Hämeestä -kesäkiertueella Orimattilassa.
08:52
September 17, 2021
Suomen tunnetuimpiin taidegraafikoihin kuuluva Hanna Varis esittäytyi Orimattilassa kesällä!
Suomen tunnetuimpiin taidegraafikoihin kuuluva Hanna Varis esittäytyi Metsä ja muita voimapaikkoja -näyttelyllä Orimattilan  taidemuseossa kesällä 2021. aja. Hanna Variksen näyttely on esillä Orimattilan  taidemuseossa 5.9.2021 saakka. – Monella meistä on oma voimapaikka tai voimaeläin, jonka äärelle palaamme säännöllisesti. Nyt korona-aikana suomalaiset ovat  hakeneet  energiaa, voimaa ja mielenrauhaa  erityisesti metsistä – niin minäkin.  Metsä voima- ja turvapaikkana on myös kulkenut mukanani koko urani ajan,  kuvataiteilija ja taidegraafikko Hanna Varis kertoo. Kurkista näyttelyyn virtuaalisesti & haastattelu! Kuva: Hanna Varis, Museot.fi
05:11
September 16, 2021
Radio Voima vieraili Orimattilassa - haastattelussa Jenni Kontto & Outi Kyöstilä
Orimattilan kotieläinpuisto sijaitsee luonnonkauniilla alueella, lähellä Orimattilan keskustaa. Radio Voima piipahti paikalla kesällä Parastä Päijät-Hämeestä kiertueella. Haastattelussa Orimattilan elinkeinopäälikkö Jenni Kontto ja Kyöstilän tilalta yrittäjä Outi Kyöstilä. Lisää kuvia & videoita Radio Voiman Facebookissa ja Instagramissa. Orimattilan kunta Kyöstilän tila Orimattilan Kotieläinpuisto Kuuntele lisää!
17:55
September 16, 2021
Liisusuunnitelmat saivat kylmää kyytiä Kaupunkiympäristölautakunnalta
Lahden kohuttu Liisu2030 sai uudelta kaupunkiympäristölautakunnalta kylmää kyytiä. Lautakunnan päätökset pistivät myös johtavan virkamiehen vaatimaan eriävää mielipidettä. Lautakunnan vjp. Anita Immonen oli Voiman aamuvieraana. 
04:56
September 16, 2021
Nastolan bluespojat kertoo, miten Amerikan siniset sävelet rantautuivat Suomeen
Blues rantautui Suomeen 1960-luvulla, ja lähes alusta lähtien Päijät-Häme oli sen ehdottomia keskuksia. Lahtelaisten blueskonkarien Risto Pesosen ja Hara Järvisen kirja Nastolan bluespojat – suomibluesin historiaa ja sivuraiteita pohtii sivuillaan muun muassa tätä. Miten uusi tyyli otettiin alkujaan näillä seuduilla vastaan ja mitkä olivat aikanaan ne paikat, missä bluesia pääsi kuuntelemaan?  Kuuntele ohesta Risto Pesosen haastattelu.  Kirjaa saa Lahdesta muun muassa Suomalaisesta kirjakaupasta, Lahden Keskusmusiikista ja Levykauppa Äxästä. Lisäksi lukuisat verkkokaupat myyvät kirjaa sivuillaan. 
10:13
September 16, 2021
Kesällä eka kertaa järjestetty Päheet museot -teemaviikko keräsi kävijöitä yli odotusten 15.9.2021
Kesä on takanapäin ja viimeistään nyt voi arvioida miten eka kertaa Päijät-Hämeessa kesällä järjestetty Päheet museot-teemaviikko sujui. Maakuntatutkija Anna-Riikka Vaden kertoo Radio Voiman keskiviikkoiltapäivän haastattelussa, että eka kertaa järjestetty teemaviikko sujui hyvin ja onnistui tavoittamaan etenkin lähialuiden asukkaat.
07:33
September 15, 2021
Valkosipulikastikkeen vuoksi ajettiin nakkarille
Lahtelaisen Burger Mafia Kärpäsen yrittäjä Peter Laitiainen ajoi nuorena poikana suosikkinakkarille, vain sen vuoksi, että siellä sai piirakan väliin valkosipulikastiketta. Peter kertoo myös mitkä ovat Burger Mafian suosituimmat grilliannokset. 
08:27
September 14, 2021
Miika Roine Lahti vs Stadi tietokisan voittoon
Pelicansien Aamupojat Miika Roine ja Aleks Haatanen ottivat mittaa toisistaan Lahti vs Stadi tietokisassa. Roine veti matsin himaan 4-2. Kisan tuomarina toimi tikitalk legenda Esa Tiki Tikkanen.
15:59
September 11, 2021
Päijät-Hämeen matkailun majoitusvuorokaudet lisääntyivät 53 prosentilla verrattuna edellisvuoteen 10.9.2021
Lahti Region Oy:n toimitusjohtaja Raija Forsman kertoo Radio Voiman haastattelussa mm. minkälaisin keinoin ollaan houkuteltu kotimaisia matkailijoita maakuntaan ja saatu työvoitto tänä haasteellisena aikana.
14:35
September 10, 2021
Lauantaina 11.9. päästään ostoksille lähitiloille - mukana useita paikkoja Päijät-Hämeestä!
Mistä ruoka tulee? Mitä lehmät syövät? Haiseeko sika pahalle? Miltä tuntuu hevosen turpa kämmentä vasten? Mitä muuta kuin ruokaa maaseudulla on tarjota? Muun muassa näihin kysymyksiin voit saada vastauksen valtakunnallisen Lähiruokapäivän tapahtumissa 11.9.2021. Radio Voiman Kristoffer Ignatius selvitti päivän tapahtumia yhdessä Orimattilassa sijaitsevan Kyöstilän tilan emännän Outin (Kyöstilä) kanssa! Kyöstilän Tilan -kotisivut (Osta Tilalta) - Lähiruokapäivä -kotisivut
15:03
September 8, 2021
Lahdessa järjestetään torstaina 9.9. European Green Capital -palkintogaala - paikalle saapuu paljon vieraita Suomesta ja ulkomailta!
Euroopan komission ja Kestävä Lahti -säätiön järjestämässä European Green Capital -palkintojuhlassa selviää Euroopan ympäristöpääkaupunki 2023 -kilpailun ja Euroopan vihrein kaupunki 2022 -kilpailun voittajat. Gaala järjestetään Lahdessa torstaina 9.9. ja paikalle saapuu paljon vieraita Suomesta ja ulkomailta! Tilaisuudessa valitaan Euroopan ympäristöpääkaupunki vuodelle 2023 sekä Euroopan vihrein kaupunki 2022 -kilpailun voittajat. Finalistikaupungit ovat Ruotsin Helsingborg, Puolan Krakova, Bulgarian Sofia ja Viron Tallinna. Tilaisuudessa julkistetaan myös Euroopan vihrein kaupunki 2022 -palkinnon voittajat. Vihreimmän kaupungin arvonimeä eli European Green Leaf -palkintoa tavoittelevat Bistrița Romaniasta, Elsinore Tanskasta, Gavà Espanjasta, Treviso Italiasta, Valongo Portugalista ja Winterswijk Hollannista. Palkintogaalaa vietetään kutsuvierastilaisuutena Lahden Sibeliustalolla torstaina 9. syyskuuta. Gaalaa voi katsoa suorana lähetyksenä netin kautta osoitteessa greenlahti.fi/en/awards kello 18.30 alkaen. Radio Voiman Kristoffer Ignatiuksen haastattelussa Green Lahti viestintäpäälikkö Saara Piispanen. Kuva: Lahden kaupunki, Lauri Rotko
05:58
September 8, 2021
Lahti oli suojateiden turvallisuudessa testien huonoin kaupunki
Tekniikan Maailma testasi seitsemässä kaupungissa suojateiden turvallisuutta. Kaikissa kaupungeissa tulokset olivat surkeita, mutta ylivoimaisesti huonoin testikaupungeista oli Lahti. TM:n testissä pysäytettiin liikennevalottoman suojatien eteen suuri umpipakettiauto ja seurattiin viereiselle kaistalle ajaneen kuljettajan reaktiota samalla kun jalkakäytävälle asteli jalankulkija. Lahdessa kahdestakymmenestä läpiajotestistä 18 autoilijaa ei noudattanut tieliikennelain 27 pykälää, jonka mukaan suojatien eteen pysähtyneen auton viereen on ehdottomasti pysähdyttävä. Liikennetoimittaja Tero Kiira purkaa tutkimusta Radio Voiman Matti Even haastattelussa. 
10:36
September 8, 2021
Päijät-Hämeessä riittää toistaiseksi hoitajia hoivakoteihin, mutta lisää väkeä alalle tarvitaan nopeasti
Hoitajia riittää Päijät-Hämeessä vanhusten hoivakoteihin varsin hyvin, ainakin toistaiseksi. Nykyisellään laissa määritetty vähimmäisvaatimus on 0,55, eli ympärivuorokautista hoivaa antavissa yksiköissä pitää olla 0,55 hoitajaa asiakasta kohden. Eli vaikkapa 30 asukkaan yksikössä hoitajia tulisi olla 16,5.  Radio Voiman maanantai-iltapäivässä soitettiin Johanna-kodin johtaja Auli Sorsalle. Tuoreen Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen selvityksen mukaan Johanna-kodissa on jo saavutettu vuonna 2023 voimaan astuva, kiristyvä hoitajamitoitusvaatimus, mutta Sorsan mukaan heilläkään rekrytointi ei ole ollut aivan ongelmatonta.  Kuuntele podcast ohesta.  Lue lisää aiheesta Etelä-Suomen Sanomista. 
09:29
September 6, 2021
Miikka Kallio yhdistelee Ristinkirkon yössä kirkkourkujen ja syntetisaattorin ääniä
Lahtelaismuusikko Miikka Kallio on yllättänyt ihmisiä yökonserteilla kirkossa muutaman vuoden ajan. Pyrkimyksenä on ollut osoittaa, kuinka monipuolisesta soittimesta on kyse, kun puhutaan kirkkouruista. Kirkkouruilla on tyypillisesti soitettu klassista ohjelmistoa, mutta Miikka Kallio on pyrkinyt käyttämään urkuja uudella ja poikkeavalla tavalla. ”Koen, että jalkio on basistini, vasen käsi komppikitaristini ja oikea käsi solistini”, Kallio kuvailee. Tänä vuonna luvassa on myös jotain, mitä ei kenties ole aiemmin tehty, ainakaan Suomessa. Kallio soittaa kirkkourkujen lisäksi samaan aikaan analogisyntetisaattoria. Näin ollen yökonsertissa kohtaavat konemusiikki ja kirkkourut. ”Kun laittaa analogisyntetisaattorin ja kirkkourut resonoimaan isossa kirkkosalissa, vain taivas on rajana soundin massiivisuudessa. Yökyöpeleille on luvassa jotain, mitä ei taatusti ole kuultu ennen kirkossa!” Tänäkin vuonna ohjelmistoon kuuluu lisäksi sinfonisen rockmusiikin helmi, The Queen -yhtyeen Bohemian Rhapsody. Konserttiin on vapaa pääsy. Huomioithan turvavälit ja koronarajoitukset. Konsertin kesto noin tunti. Nykyisillä rajoituksilla kirkkoon voidaan ottaa 200 ihmistä. Konsertti kuuluu Lahti Fringe -festivaaliin. Konserttia ennen klo 23.30 on luvassa kroatialaisen M18-tanssiryhmän esitys Ristinkirkon pihalla. Ristinkirkon yö 3.9. klo 24 Miikka Kallio, urut ja syntetisaattori Jakke Saarinen, rummut ja sähkörummut Mikko Skyttä, valosuunnittelu Ristinkirkon yö Facebookissa: https://fb.me/e/16D3kMjeh Kuuntele Miikka Kallion haastattelu ohesta. 
09:40
September 3, 2021
Yhen illan juttu järjestetään Lahden keskustassa 3.9.2021
Yhen illan juttu järjestetään Lahden keskustassa pe 3.9.2021. Lahti City ry:n toiminnanjohtaja Pipsa Wirtanen vieraili Voiman Aamussa Lotta Merenmiehen haastattelussa ja kertoi Yhen illan jutun tarkoituksesta, tämän syksyn ostoskampanjan laajuudesta ja sen merkityksestä.
07:59
September 2, 2021
RTV Lahden -myymälän sielu ovat rautainen myymäläpäälikkö tiimeineen!
Radio Voima vieraili kesäkiertueella RTV Lahti -myymälässä, missä erikoishaastattelussa ihastuttava myymäläpäälikkö Elisa Tommola-Metsäranta. Vaikka perheyritys ulottuu ympäri Suomen, muodostuu jokaisesta myymälästä omanlainen. Monipuolinen sisutuskauppa panostaa asiakaspalveluun, mutta samalla kiinnitetään erityistä huomiota lisäksi henkilökuntaan. Lahden myymäläpäälikkö Elisa Tommola-Metsäranta on äärimmäisen ylpeä työpaikastaan ja työntekijöistään. Kuuntele haastattelu!
06:27
September 2, 2021
Fixus Center Lahti myymälässä saa apua jokainen autoilija huollosta varaosiin!
Fixus Center Lahti kuuluu maan kattavimpaan ketjuun ja palvelee asiakkaitaan täysin kotimaisin voimavaroin. Koivunen Oy takaa laajan valikoiman varaosia merkillisen reiluun hintaan. Myymälässä on kattava varasto autovaraosia, tarvikkeita sekä työkaluja myös vaativampaankin käyttöön. Radio Voiman Kristoffer Ignatiuksen erikoishaastattelussa myymäläpäälikkö Tuukka Tuominen. Lisää Parasta Päijät-Hämeestä -kesäkiertueesta Radio Voiman Facebook- ja Instagram-sivuilta!
07:14
September 2, 2021
Lahdessa reippaillaan kehitysmaiden naisten hyväksi sunnuntaina 5.9 - liity mukaan!
Lahdessa reippaallaan sunnuntaina 5.9. hyvän asian puolesta! Tule tukemaan naisia osallistumalla tempaukseemme ja kävelyn jälkeen viihtymään Marian Kammarille. Tapahtuma Lanupuistossa, lähtö Marian Kammarilta klo 11.00. Kävele Naiselle Ammatti on Naisten Pankin tärkeitä vuosittaisia  keräyskampanjoita. Kävelemällä ja lahjoittamalla  tuet Naisten Pankin  hankkeisiin osallistuvien naisten toimeentuloa – 30 euron lahjoitus  vastaa yhden Ammatin arvoa. Radio Voiman Kristoffer Ignatiuksen haastattelussa tapahtumasta kertomassa Seena Ikonen! Lahjoituksellasi nainen voi: - Opiskella itselleen ammatin - Osallistua säästö- ja lainaryhmien toimintaan - Saada tukea oman pienyrityksensä perustamiseen - Työllistää yrityksellään muita yhteisönsä jäseniä - Edistää tasa-arvoa ja nostaa yhteisöään köyhyydestä. Lue lisää tapahtumasta (Naisten Pankki Lahti) Naisten Pankki -kotisivut
10:19
September 1, 2021
Kymmenen pyörää sai uuden elämän Second Chance -kaupunkifillareina Lahdessa - pyörät käytössä 9.9. saakka!
Niemi Palvelut, Lahden Talot ja Patina ovat tuunanneet vanhoista pyöristä Second Chance -kaupunkifillareita, jotka ovat lahtelaisten käytettävissä 1.9.2021 alkaen. Kymmenen pyörää sai uuden elämän Second Chance -kaupunkifillareina, kun Lahden Talojen pyöräkellareihin jääneet omistajaa vailla olevat pyörät kerättiin. Niemi Palvelut toimitti ne kierrätyskeskus Patinaan, jossa ne korjattiin, huollettiin ja maalattiin yhtenäisen värisiksi Second Chance -kaupunkifillareiksi. Samaa toimintatapaa käytetään Lahden Talojen, Niemen ja Patinan välisessä jatkuvassa kiertotalousyhteistyössä. Tällöin pyörät päätyvät Patinaan ja sieltä uusiokäyttöön uudelle omistajalle. Second Chance -kaupunkifillareita tulee Lahden kauppatorilla olevalle Luontopisteelle keskiviikkona 1.9. klo 13 alkaen. Second Chance -fillareiden pyöräparkki on Luontopisteellä 9.9. asti. Pyörät ovat kaikkien lahtelaisten ja Lahdessa vierailevien käytössä veloituksetta. Pyörää lainaavaa pyydetään palauttamaan pyörä käytön jälkeen samaan paikkaan, jotta seuraavallekin kulkupeliä tarvitsevalle löytyy pyörä. Turvalliseen pyöräilyyn kuuluu kypärä, joten kun lainaat pyörää, ota oma pyöräilykypärä mukaan! Radio Voiman Kristoffer Ignatiuksen haastattelussa lisää pyöristä kävi kertomassa Niemi Palvelut Oy:n avainasiakaspäälikkö Maija Laine. Lue lisää
08:27
September 1, 2021
Lahti Fringe Festival käynnistyy tänään 1.9.2021
Lahti Fringe Festivalin tapahtumakoordinaattori Suvi Mononen vieraili Voiman Aamussa Lotta Merenmiehen haastattelussa kertomassa tänään 1.9 käynnistyvästä Fringe Festivalista. Poikkeuksellinen aika on haastanut monia tapahtumajärjestäjiä kehittymään ja Suvi Mononen kertookin myös, miten Fringe Festivaleilla tämä näkyy. Haastattelussa kuullaan myös mm. kuinka Fringe Festivaleilla on esiintyjiä nyt myös Suomen rajojen ulkopuolelta ja mistä tapahtuman ohjelman löytää.
09:25
September 1, 2021
Päijät-Hämeen digitukiviikko kannustaa kaikkia selvittämään omat digitaitonsa - apua tarjolla kaikille!
Päijät-Hämeen liiton projektipäälikkö Markku Lehikoinen vieraili Radio Voimassa Kristoffer Ignatiuksen vieraana puhumassa digitukiviikosta. Teemaviikolla ja osittain myös sen jälkeen kaikissa alueen kunnissa on saatavissa apua tietokoneen, matkapuhelimen, tabletin tai muun mobiililaitteen sekä sähköisten palvelujen käyttöön. Digitukiviikon ohjelman löydät täältä Valtakunnallisen digitukiviikon 30.8.-3.9.2021 tarkoituksena on lisätä  tietoisuutta digitaitojen merkityksestä sekä vahvistaa kansalaisten, yritysten ja yhteisöjen digivalmiuksia​. Digi- ja väestötietovirasto  vastaa viikon pääohjelmasta. Valtakunnallinen pääohjelma sekä linkit alueellisiin tapahtumiin löytyvät Digi- ja väestötietoviraston verkkosivuilta: https://dvv.fi/digitukiviikko-2021-ohjelma 
26:43
August 31, 2021
Sinfonia Lahden ylikapellimestari Dalia Stasevska vieraili Voiman Aamussa juttelemassa Sibelius-festivaaleista 31.8.2021
Ylikapellimestari Dalia Stasevska vieraili Voiman Aamussa ja kertoi Lotta Merenmiehen haastattelussa mm. torstaina 2.9 alkavan Sibelius-festivaalin ohjelmasta ja orkesterin kauden suunnitelmista.
11:14
August 31, 2021
Kuuntele todellisen "sienihullun" Tuijan vinkit sienimetsään!
Tuija on lahtelainen sieniharrastaja, joka todella rakastaa kerätä sieniä. Hänellä on laajalti opittua taitoa ja intohimoa sienien tunnistamiseen ja keräämisaeen! Radio Voiman Kristoffer Ignatius soitti Tuijalle ja kysyi kätevät vinkit sienimetsään ja kuinka aloittaa harrastus. Kuuntele koko haastattelu. Tiesitkö? Suomessa arvioidaan olevan 2 000 suursienilajia, joista syötäviä yli 500  ja ruokasieninä huomionarvoisia parisataa. Suomen kokonaissienisato on  noin 1 500 miljoonaa kilogrammaa ja hyvänä sienivuonna 5 000 miljoonaa  kiloa. Tämän perusteella joka vuosi olisi kerättävissä ainakin 1 000  miljoonaa kiloa ruokasieniä. Syötävistä sienistä on yleisiä yli puolet  eli 252 lajia ja runsassatoisia 137 lajia (Wikipedia). Kuva: Tuijan kotialbumi
15:34
August 30, 2021
Daniela Kälviläinen auttaa uusia missejä edustamisessa ja digitaidoissa - some on tärkeä paikka näkyä ja kuulua!
Miss Lahti 2020 -kilpailun ensimmäinen perintöprinsessa Daniela Kälviläinen vieraili Radio Voiman Kristoffer Ignatiuksen haastattelussa kertomassa erilaisesta missivuodestaan. Koronavuosi vähensi edustustilaisuuksia, mutta samalla tilalle tuli entistä enemmän sosiaalisessa mediassa tehtäviä töitä. Daniela on mukana auttamassa uuden Miss Lahti (2021) organisaatiossa, missä hän jakaa osaamistaan ja toisaalta vertaistukeaan uusille missikokelaille. Sometöiden lisäksi Daniela toivoo auttavansa uusia tyttöjä esiintymisessä ja toisaalta antavansa esimerkkiä. Sosiaalisen media on nykyään yksi iso paikka edustamiselle, yhteistyölle mutta myös uudelle Miss Lahdelle näyttää taitojaan - hyvässä ja pahassa. Kuuntele koko haastattelu! Miss Lahti Instagramissa
25:51
August 30, 2021
Radio Voiman Kristoffer nukkuu ensi yönä katolla
Radio Voiman juontaja Kristoffer Ignatius innostui Suomen Ladun Nuku yö ulkona -haasteesta. Podcastista voit kuunnella, mitä kaikkea oli vielä aamupäivällä hankkimatta. Virtapankit olivat kyllä ladattuna. Sunnuntaina lähetyksessä kuullaan, miten yö katolla sujui!
06:21
August 28, 2021
Vinkit ulkona nukkumiseen
Aiotko nukkua yön ulkona? Lahtelainen Suomen Ladun ulkoilulähettiläs vinkkaa varusteet Tänään lauantaina 28.elokuuta järjestetään Suomen Ladun valtakunnallinen Nuku yö ulkona -tapahtuma. Lahden seurakuntien tapahtuma- ja nuorisomuusikko, Suomen Ladun ulkoilulähettiläs ja Liikkuvan seurakunnan liikunta-agentti Miikka Kallio aikoo nukkua yönsä ulkona riippumatossa. Aamupäivällä olivat virtapankit jo latauksessa. – Olen nopeiden lähtöjen ystävä ja ainoa ennakointi, mikä pitää hoitaa on, että virtapankit ovat ladattuna, Kallio kertoo Radio Voiman haastattelussa. Virtapankkien lisäksi mukaan Kallio pakkaa eväät, puhelimen laturin, makuupussin, riippumaton, katoksen, retkikeittimen, vettä, otsalampun ja teräaseen. Jos yönsä aikoo nukkua riippumatossa, pitää makupussin lisäksi muistaa makuualusta. – Kovilla pakkasilla nukun kahdessa makuupussissa. Kuuntele podcastista minkälaisia kokemuksia Miikka Kalliolla on ulkona nukkumisesta! Miikka Kallio tekee Instagram-liven Lahden Seurakuntien tililtä tänään illalla ja julkaisee tilillä muutakin sisältöä ulkona nukkumisestaan. Nuku yö ulkona on osa Lahden ympäristöpääkaupunkivuoden 2021 luontopyhiinvaellusten sarjaa. Toimittaja: Eeva Ristkari
11:31
August 28, 2021
Hälwälän Heinä-KeMut esittelee ekologista rakentamista ja villiruokailua Hollolassa
Tänä viikonloppuna Hollolassa Niipalan tilalla pääsee ulkoilmatapahtumassa tutustumaan villiruokailuun, ekologisesta rakentamisesta eli esimerkiksi hirsirakentamista ja savirakentamista rakentamiseen. Tilalla on myös ruoka- ja myyntipisteitä. – Toivottavasti saadaan hirsikehikko huomiseksi paikalle. Luvassa on musisoinnin lisäksi ohjattua ohjelmaa, esimerkiksi luontopolkuilua ja peltokierroksia, kaupunkikulttuuria kehittävän Painovoiman Pekka Litmanen kertoo tapahtumasta Radio Voiman haastattelussa. Kaikki tapahtuman työnäytökset ovat ulkotiloissa. Kuuntele podcastista tapahtuman tarkemmat tiedot ja ajo-ohjeet Niipalan tilalle. Tapahtuma on käynnissä lauantaina kello 11–18 ja sunnuntaina kello 11–17. Tapahtuman tarkemmat tiedot Facebookista Hälwälän Heinä-KeMut 2021. Niipalan tilalla pidettävät kaksipäiväiset Hälwälän Heinä-Kemut 2021 tarjoavat maaseututunnelmaa ja yhteisöllistä ilonpitoa sekä informaatiota luonnonmukaisista elämäntavoista. Toimittaja: Eeva Ristkari
05:30
August 28, 2021
Ensimmäistä kertaa järjestettävä K&M Chicago Open kehonrakennuskilpailu Möysän musaklubilla la 28.8.2021
Kuntokeskus K&M:n Samuli Koutajoki vieraili Voiman pe-iltapäivässä ja kertoi Lotta Merenmiehen haastattelussa ensimmäistä kertaa järjestettävästä K&M Chicago Open kehonrakennuskilpailusta. Samuli Koutajoki avaa mm. ajatustaan kilpailun järjestämisestä, kenelle kilpailu on ja miten Möysän musaklubi on valikoitunut K&M Chicago Open kehonrakennuskilpailujen tapahtumapaikaksi.
07:36
August 27, 2021
Lahden pyöräilyviikko käynnistyy la 28.8.2021. Tapahtuman tuottaja Ruusa Aalto kertoo mm. tapahtumaviikon tarjonnasta ja monipuolisuudesta
Lahden pyöräilyviikon tapahtuman tuottaja Ruusa Aalto vieraili Voiman pe-iltapäivässä ja kertoi Lotta Merenmiehen haastattelussa mm. tapahtumaviikon tarjonnasta, monipuolisuudesta sekä tämän vuoden pääteeman merkityksestä. Ruusa Aalto mainitsee myös oman TOP-3 suosikkinsa Lahden pyöräilyviikon tapahtuman tarjonnasta.
09:13
August 27, 2021
Mankelit ilmestyvät katukuvaan
Lahden kaupungin sähköavusteiset kaupunkipyörä mankelit ovat saapuneet Lahteen. Projektipäällikkö Anna Huttunen kävi Voiman aamussa esittelemässä uusia kaupunkipyöriä. 
06:48
August 27, 2021
Lautakunta haluaa laittaa valkoposkihanhet kuriin
Lahden tuore Kaupunki- ja ympäristölupalautakunta aikoo ensi töisekseen laittaa jo vuosia kiusanneen hanhiongelman kuriin. Lautakunnan puheenjohtaja Jani Wallenius kok. varapuheenjohtajat Niko Liukkonen pro, sekä Juha Viljamaa ps vierailivat aiheen tiimoilta Voiman aamussa. 
11:27
August 27, 2021
Maakuntajohtaja Pautola-Mol toivoo yhteistyötä alueen kunnilta
Niina Pautola-Mol on aloittanut tehtävät Päijät-Hämeen maakuntajohtajana. Kansainvälisesti kokenut Pautola-Mol toivookin kaikilta alueen kunnilta rohkeaa ja avointa asennetta Päijät-Hämeen kehittämiseksi. 
10:19
August 27, 2021
Skeittausta ja livemusaa Launeella lauantaina
PINNA S.K.A.T.E. -turnaus & skeittisessarit Lahdessa Launeen skeittipuistossa 28.8.2021 klo 11-20 Lahdessa nähdään elokuun lopulla jälleen kovaa skeittausta ja livemusiikkia. Monelle lahtelaiselle skeittarille tuttu skeittibrändi Pinna Skateboarding järjestää jo toista kertaa Lahdessa Launeen skeittipuistossa koko perheelle sopivan skeittitapahtuman Lauantaina 28.8.2021. Kovaa vauhtia vuotuiseksi perinteeksi muodostuva tapahtuma järjestetään tänä syksynä osana Lahti – Euroopan ympäristöpääkaupunki 2021 -hanketta. Yksi tapahtuman tavoitteista on lisätä tietoisuutta ympäristöstä, sekä kestävien vaihtoehtojen mahdollisuuksista erityisesti nuorten keskuudessa. Skeittaus ympäristöystävällisenä ja erittäin kovassa nosteessa olevana olympialaisissakin tänä vuonna ensi kertaa nähtynä lajina on hyvä alustatähänkin. Kaikille avoimen ja ilmaisen tapahtuman ohjelman alussa pääsee tutustumaan lajiin skeittiopetuksen sekä lainalautojen avulla. Skeittauksen, kisailun, rennon meiningin ja yhdessäolemisen lisäksi paikalla kuullaan livemusiikkia, josta vastaavat energinen garagepunk yhtye Tove Johnson, debyyttialbuminsa aiemmin tänä vuonna julkaissut räppäri SMU sekä suomalaisen underground rapmaailman legendaarinen kokoonpano Pyöveli & Nasty.  Radio Voiman iltapäivässä jututettiin Pinna Skateboardingin toiminnanjohtaja Wili Hämäläistä.  Linkki Facebook-tapahtumaan Pinna Skateboarding nettisivut Instagram & Facebook: @pinnaskate Kuva: Jaakob Lahtinen
12:23
August 26, 2021
Festarit palaa Mukkulaan tapahtumapuistoon
Soudfest 2021 festarit järjestetään ensi viikonloppuna Mukkulan tapahtumapuistossa. Festaripromomoottori Mika Olkkola vieraili Voiman aamussa ja kertoi mm. kuinka tilaisuus tullaan turvallisuusjärjestelyiden osalta hoitamaan. 
07:38
August 25, 2021
Petteri Orpolta ehdoton ei humaanitaarisen suojelun palauttamiselle
Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo seuraa huolestuneena maan hallituksen suunnitelmia tulevan vuoden budjetista. Kokoomusjohtajalta lähteekin tiukat terveiset ministereille, ettei maan talous jymähdä polkemaan paikoillaan ja, että velkaantuminen tulee lopettaa. Puheenjohtaja Orpo vieraili keskiviikkona Voiman aamussa. 
14:37
August 25, 2021
Orimattilan Hyväntekeväisyys yhdistyksen tarinalle onnellinen loppu! 23.8.2021
Orimattilan Hyväntekeväisyys yhdistys kohtasi viime viikolla valtavan haasteen, kun yhdistyksen auto meni rikki ja toiminta oli seis. Lauantain ruokajako oli peruuntumassa, koska ei ole autoa millä hakea ja kuljettaa ruokakasseja. Yhdistyksen toiminnan ohjaaja Arto Hyvönen vetosi Radio Voiman kuulijoihin, jos joukossa olisi hyväntekijä, joka auttaisi yhdistyksen auton kurjan tilanteen kanssa. Hyvönen sai heti miten yhteydenoton Avoin Ovi ry:ltä ja sieltä järjestyi Orimattilan Hyväntekeväisyys yhdistykselle auto ja lauantai ruokajako onnistui. Toiminta täten jatkuu ja liikuttunut yhdistyksen toiminnan ohjaaja Arto Hyvönen on autuaan kiitollinen saamastaan avusta!
09:45
August 23, 2021
Hyppää kyytiin -musiikkiteaterishow ensi-iltaan marraskuussa
Suomen kulttuurirahaston Päijät-Hämeen rahaston kärkihankkeeksi valittu musiikkiteatterishow on julkaistu: Hyppää kyytiin! vie katsojat 80-luvulle ja linja-autotehtaalle. Aiheesta Ossi Arvelan kanssa keskusteli lisää Mojo-tuotannosta Ilmari Myllynen.
08:45
August 21, 2021
Lahti Pride -viikko jatkuu normaalisti sateenkaarilippujen varkaudesta huolimatta - rakkaus voittaa!
Radio Voiman Kristoffer Ignatiuksen haastattelussa Lahden Setan puheenjohtaja Noora Kalpio. Kuuntele haastattelu, missä lisätietoa Lahti-Pride -viikosta, sekä muistutus jokaisen oikeusta olla oma itsensä ilman toisten väheksyntää. Lahden Seta Lahti Pride Lahti Pride on kaikille avoin ihmisoikeustapahtuma, jonka Lahden SETA ry järjestää vuosittain. Vuoden 2021 Lahti Priden teema on “Rakkautta kaiken ikää”, ja ohjelmiston tavoitteena on luoda sukupolvien välistä keskustelua. Tapahtuman suojelijana toimii Lahden kaupunginjohtaja Pekka Timonen. Ensimmäistä Lahti Pride -tapahtumaa vietettiin vuonna 2014 ja kahta  välivuotta lukuun ottamatta tapahtuma on tuonut vuosittain Lahteen  kulkueen, tori- ja puistojuhlan, koulutuksia, bileitä, taide- ja  kulttuuritapahtumia ja erilaisia vertaistapaamisia. Edellisenä  tapahtumavuonna 2019 Lahti Pride piti sisällään 17 erilaista tapahtumaa  ja kulkueessa marssi noin 400 ihmistä. Myös sateenkaariliputus antoi  vahvan viestin siitä, että Lahdessa jokainen saa olla sellainen kuin on.  Pride-tapahtuma on äärimmäisen tärkeä osa päijäthämäläistä  sateenkaarikulttuuria.
11:03
August 19, 2021
Lahden Toriparkissa huomioidaan sähköautoilijat entistä paremmin - latauspisteet kahdella tasolla
Radio Voiman Parasta Päijät-Hämeesta -kesäkiertueella vierailtiin eri kunnissa tutustumassa ihmisiin, yrittäjiin ja palveluihin. Lahdessa yksi vierailukohde oli etenkin autoilijoille tärkeä paikka, joka löytyy torin alta. Lahden Toriparkki pitää huolta siitä, että keskustaan saapuville on  pysäköintitilaa keskeisellä paikalla. Toriparkissa on maan alla kahdessa  tasossa yhteensä 600 pysäköintipaikkaa, joihin ajetaan Rauhankadun kautta. Kaikkia autoilijoita palveleva Lahden Toriparkki on panostanut kuluvana vuonna erityisesti sähköautojen palvelemiseen. Ylä- ja alatasolta löytyy sähköautonlataus mahdollisuus (4 kpl DC-latureita). Erikoishaastattelussa Lahden Pysäköinti Oy:n toimitusjohtaja Sari Alén. Kuuntele haastattelu!
06:34
August 19, 2021
Mukkulan kartanon uusi yrittäjä haluaa avata ovat kaikille vieraille monipuolisesti!
Mukkulan kartano on toiminut viime vuosina vain tilauksesta juhla- ja kokousvieraille. Nyt tilanne on toinen, sillä kahvila- ja hotellitoiminta on taas auki kaikelle kansalle. Kartanon uusina yrittäjinä toimivat Tiina Aalto ja Anne Tuomainen, jotka allekirjoittavat sopimuksen Mukkulan kartanon ravintola- ja hotellitoimintavastuusta. Mukkulan kartano on nyt avattu kaikille asiakkaille. Palveluihin kuuluvat muun muassa aamupala, kahvila sekä hotelli. Näiden lisäksi suunnittelilla on erilaisia tapahtumia rapujuhlista pikkujouluihin ja teemabileisiin. - Aika mukavaa ja ihanaa. Vieraita on ollut tosi paljon, uusi yrittäjä Tiina Aalto kiittelee runsasta kiinnostusta alueella vain muutama viikko avaamisen jälkeen. Hän muistuttaa, että paikalla voi edelleen järjestää juhlia ja tilaisuuksia. - Kartanolla pystyy edelleen järjestämään hienoja juhlia - isompia tai pienempiä. Rennompia pirskeitä voi järjetää meidän rantasaunoilla. Miltä kartanon tulevaisuus näyttää? Mitä kaikkea on luvassa? - Hissukseen aloitellaan. Kyllä tosi innoissaan ollaan kaikista mahdollisuuksista. Piha-alueet ovat valtavat ja rakennuksissa on paljon tilaa. Kyllä täällä tullaan varmaan monia kivoja tilaisuuksia järjestämään. Tarkoitus on järjestää sellaisia tilaisuuksia, minne kaikki pääsee osallistumaan, Aalto muistuttaa. Kuuntele koko haastattelu!
06:13
August 17, 2021
Lahteen avautuu ravintola, jossa kaikki hoituu puhelinsovelluksella
Aleksanterinkadun alkupäässä avaa ovensa ruotsalaisketjuun kuuluva Pincho Nation -tapasravintola. Perjantain avajaiset päättävät pitkään tyhjillään olleen ravintolatilan hiljaiselon. Samassa paikassa avattiin vuonna 1978 Suomen ensimmäinen Rosso ja viimeisimpinä ravintolana tilassa toimi Fresno, joka sulki ovensa muutama vuosi sitten. – Tilassa on ollut ravintolatoimintaa 1960-luvulta lähtien. Teemana on sirkus, ja sisustuksessa on tavoitteena, että joka käyntikerralla huomaa jotakin uutta, aluepäällikkö Helena Vahteri kertoo Radio Voiman haastattelussa. Nyt avautuvassa ravintolassa kaikki hoituu puhelinsovelluksella tilauksesta maksamiseen. Ravintolassa tarjoillaan monipuolisesti erilaisten makumaailmojen tapaksia ja drinkkivalikoimaan on panostettu. Henkilökuntaan kuuluu 16 henkeä. Asiakaspaikkoja on yhteensä 170, mutta tämänhetkisten koronarajoitusten vuoksi kaikki eivät heti ole käytössä. Pincho Nation on Ruotsissa vuonna 2012 perustettu ketju, joka on laajentunut Suomen lisäksi Norjaan, Tanskaan ja Saksaan. Pohjoismaissa toimii yli 70 ravintolaa. Helsingin ravintola on lopettanut toimintansa, mutta toinen saman konseptin ravintola toimii Turussa. Kuuntele Radio Voiman podcastista, miten heinäkuun lopussa ravintolan onnistui osallistua Headland-festivaaleille ilman omaa keittiötä! Aluepäällikkönä Lahden ravintolassa toimii Hollolasta kotoisin oleva Helena Vahteri, joka on muuttanut parinkymmenen Etelä-Saksassa vietetyn vuoden jälkeen takaisin synnyinseudulleen. Toimittaja: Eeva Ristkari
11:46
August 14, 2021
Jöyskyltä uusi sinkku ulos 13.8.2021
Lahtelaiselta uuden genren rap-artisti Jöyskyltä ilmestyi uusi sinkku tänään, Tähtiä ja kuuta. Jöysky vieraili Voiman iltapäivässä kertomassa uuden biisin synnystä, kesän viboista ja loppuvuoden suunnitelmista.
06:02
August 13, 2021
Ylävire julkaisi tänään viimeisen singlensä ennen tulevaa levyä
Ylävireen Benjamin Kaufman, Simon Kuusisto ja José Kuusisto kävivät tuomassa Voimalle uunituoreen singlen Nukun Sillan Alla. Minkä Lahden sillan alla on nukuttu ja mistä bändin nimi Ylävire on peräisin? Ylävire Spotifyssä
09:37
August 13, 2021
Kesannolla tänään esiintyvä Iiro Rantala toivoo koronapassia pikaisesti käyttöön
Kesanolla alkaa tänään Huvit&Jatsit-festivaali. Festarikokonaisuuden aloittaa Eino Grön ja Iiro Rantala. Tänä kesänä Eppu Normaalinkin kanssa esiintynyt jazzpianisti Rantala kertoi Radio Voiman iltapäivässä, miten pandemia-aikana keikkajärjestelyt on hoidettu ulkomailla ja millaisia ammatillisia haaveita miehellä on tulevaisuutta ajatellen.  Lippuja Kesannon konsertteihin voit ostaa täältä. 
14:08
August 10, 2021
Kesävieras - Jarkko Tamminen
Kesävieras-ohjelma kuullaan Radio Voiman taajuuksilla lauantaisin kello  15-16. Vieraana näyttelijä, imitaattori ja viihdyttäjä Jarkko Tamminen. Matti Eve haastattelee. 
46:48
August 9, 2021
Kesävieras - Jarmo Kekäläinen
Kesävieras-ohjelma kuullaan Radio Voiman taajuuksilla lauantaisin kello 15-16. Vieraana suomalainen jääkiekkovaikuttaja, NHL-seura Columbus Blue Jacketsin toimitusjohtaja ja entinen ammattilaisjääkiekkoilija Jarmo Kekäläinen. Hanna Hahl haastattelee. 
35:10
August 6, 2021
Kesävieras - Sakari Kuosmanen
Kesävieras-ohjelma kuullaan Radio Voiman taajuuksilla lauantaisin kello 15-16. Vieraana suomalainen laulaja ja näyttelijä Sakari ”Saku” Kuosmanen. Hanna Hahl haastattelee. 
21:28
August 6, 2021
Kesävieras - Kalle Palander
Kesävieras-ohjelma kuullaan Radio Voiman taajuuksilla lauantaisin kello 15-16. Tällä kertaa vieraana uransa lopettanut, Suomen menestynein miesalppihiihtäjä Kalle Palander. Jari Lindström haastattelee. 
20:55
August 6, 2021
Kesävieras - Arja Koriseva
Kesävieras-ohjelma kuullaan Radio Voiman taajuuksilla lauantaisin kello 15-16. Viikon vieraana iskelmälaulaja, musikaalitähti ja televisiokasvo Arja Koriseva. Henri Berg haastattelee.
34:06
August 6, 2021
Kesävieras - Jyri Häkämies
Kesävieras-ohjelma  kuullaan Radio Voiman taajuuksilla lauantaisin kello 15-16. Viikon vieraana entinen poliitikko ja ministeri, vuodesta 2012 Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtajana toiminut Jyri Häkämies. Matti Eve haastattelee. 
38:32
August 6, 2021
Kesävieras - Ismo Leikola
Kesävieras-ohjelma kuullaan Radio Voiman taajuuksilla lauantaisin kello  15-16. Tällä kertaa vieraana maailman hauskimmaksi mieheksikin valittu koomikko, muusikko, kirjailija, käsikirjoittaja ja tubettaja Ismo Leikola. Henri Berg haastattelee. 
43:10
August 6, 2021
Huovilan puisto on englantilaistyylinen luontoparatiisi Kärkölässä
Carl Constantin Collinin perustama Huovilan puisto on Suomessa ainutlaatuinen englantilaistyylinen maisemapuisto, joka on restauroitu 1900-luvun alun asuunsa. Puisto sijaitsee Kärkölän kirkonkylässä lehtomaisessa purolaaksossa, jonne on istutettu ja elää luonnonvaraisena lukuisia harvinaisia kasveja. Huovilan historia on erittäin kiehtova ja elävä, se vaikuttaa edelleenkin koko kunnan alueella. Puistoalue pitää sisällään lisäksi kesäkahvilan sekä sisäänpääsymaksullisen kotiseutumuseon. Tapahtumia, näyttelyitä ja opastettuja kierroksia järjestetään myös. Radio Voiman Kaisa ja Kristoffer vierailivat puistossa Parasta Päijät-Hämeestä -kiertueella ja ihastuivat heti sen tunnelmaan. Kaisa sai haastateltavaksi Huovilan puiston puistomestari Jukka Koposen. Kuuntele mitä kaikkea Huovilan puisto tarjoaa kävijälleen ! Lisätietoja:  Huovilan puisto - tapahtumat Huovilan puisto - facebook
08:57
August 5, 2021
Järvelän Kino tarjoaa elokuvaelämyksiä Kärkölässä
Kärkölässä sijaitseva Järvelän Kino on näyttänyt elokuvia paikallisten yrittäjien Maija ja Veli-Matti Saarisen luotsaamana jo vuodesta 2004. Parasta Päijät-Hämeestä -kiertueella Kaisa ja Kristoffer pääsivät vierailemaan Kinolla ja tutustumaan teatteriin. Kaisan haastattelussa sisarusduon Maija Saarinen, joka iloitsee erityisesti asiakkaiden antamasta positiivisesta palautteesta. Tulevat näytökset ja lisätiedot: Järvelän Kino - nettisivut
05:45
August 5, 2021
Ilmalämpöpumppujen suosio räjähti käsistä - ensi kevään asennukset varataan jo nyt!
Kulunut hellekesä on tuonut Suomeen hurjiä lämpötiloja, mikä on puolestaan tehnyt hurjan kysyntäpiikin puhaltimille ja ilmalämpöpumpuille. Teollisuudessa ja esimerkiksi maataloudessa kylmäketjulla on myös tarpeensa, joihin kuuma kesä on tuonut myös lisähaasteensa. Onneksi on ammattilaisia, jotka pitävät huolen riittävästä viilennyksestä ja kylmälaitteiden asuntamisesta sekä huollosta. Radio Voima vieraili Kärkölässä Kylmäkärki Oy:n toimipaikassa, missä on paiskittu töitä hurjat määrät viime kuukausina. Yritys on toiminut vuodesta 1973 ja on erikoistunut kylmälaitteiden huoltoon ja myyntiin. Kuumat kesät ovat yritykselle erittäin kiireistä aikaa - toisaalta monet kiireet voisi olla vältettävissä. Tuulettimissa ja ilmalämpöpumpuissa on tuttu ongelma. Niiden tarpeellisuuden huomaa vasta siinä vaiheessa, kun niitä oikeasti tarvitaan. Kulunut kesä aiheutti hurjan kysyntäpiikin, missä useat jäivät ilman tuotteita (tai niitä joutuu odottamaan). Tämän on nähnyt myös kylmälaitasentaja Tomi Mustasalo Kylmäkärjeltä. Puhelin soi etenkin kuumilla keleillä. - Silloin kun se tarve on suurin, puhelin tarttuu käteen. Meidän toivomus olisi se, että asiakkaat rupeaisivat pohtimaan tätä asiaa hyvissä ajoin, ottaisivat asioista selvää (tietoa on hyvin saatavilla), hän muistuttaa. - Esimerkiksi juuri nyt asennukset kulkevat syys-lokakuun puolella. Se (apu) ei kerkeä näihin helteisiin juurikaan vaikuttaa. Kannattaa tarttua toimeen saman tien. Päästään kartoittelee asiaa hyvissä ajoin. Pystytään sopimaan asennus jo esimerkiksi ensi keväälle. Ilmalämpöpumppu auttaa myös talvella ja antaa silloin lisälämpöä. - Ilmalämpöpumppu on rakennettu tänne pohjolan olosuhteisiin silleen, että siinä on lämmitystoiminto. Ihmiset ovat todenneet että se on erittäin hyvä lisälämmön muoto. Painotan tässä lisälämpöä. Se ei saa koskaan olla pääsääntöinen peruslämmön lähde, vaan aina se lisälämpö, Mustasalo kertoo ja muistuttaa, että lämmityksessä tulee aina olla useita lämmön kohteita. Mikäli ilmalämpöpumpun haluaa lämmittämään talven viimoja, on niidenkin asennus tehtävä ennen paukkupakkasia. Pakkaskeli tuo lisähaasteensa pumppujen asennukseen. Kuuntele koko haastattelu. Mistä lähdetään liikenteeseen, kun kotiin halutaan ilmalämpöpumppu ja mitä se kustantaa? Kylmäkärki -kotisivut Tiesitkö? Tutkimusten mukaan lämpöpumput ovat erittäin edullinen  tapa lämmittää taloa, kesämökkiä tai muita rakennuksia.  Lämpöpumpputekniikka ja pumppujen hyötysuhteet ovat kehittyneet huimasti  vuosien saatossa. Ilmalämpöpumput ovat edullisuutensa takia  ylivoimaisesti eniten myytyjä lämpöpumppuratkaisuja. Suomessa myydäänkin  vuosittain noin 60.000 ilmalämpöpumppua.
16:34
August 3, 2021
Lahdessa keikkaileva Costello Hautamäki käytti "välivuoden" rästihommiin ja uuden musiikin luomiseen
Radio Voiman Kristoffer Ignatius tavoitti puhelimitse Lahteen Mössölle keikalle saapuvan Costello Hautamäen. Kuten monilla muusikoilla, myös Costellolla korona on tuonut lisää vapaa-aikaa ja keikattoman arjen. - Soittajan näkökulmasta... keikat paloi ja soolokiertue on siirretty kahteen kertaan siirretty pois. Sellaiset harmittaa. Mä koitin asennoitua siihen, että olkoon tämä nyt sellainen välivuosi. Ainoa vaan, että mehän ei tiedetä, koska tää loppuu. Otetaan nyt rennommin ja tehdään sellaisia hommia, mitkä on jäänyt rästiin. Kun asuu omakotitalossa, niitä rästihommia on kertynyt aika paljon! Korona ja lisääntynyt aika on saanut Costellon työstämään myös uutta musiikkia. - Tuli soiteltua aika paljon kitaraa. Ja kun soitat kitaraa, sitten tulee tehtyä vähän biisejä, Costello kertoo koronavuodestaan. - Kaikenlaista tuli tehtyä, väänsin tuossa yhden lastenmusikaalinkin tamperelaiseen teatteriin. - Popeda-sinkkua tuli tehtyä, oma soolosinkku on tulossa... muusikko luettelee puuhiaan. - Ainut vain, että ne keikat tosiaan loppui, hän harmittelee. Onneksi tilanne on parantumassa ja keikkoja on miehellä tiedossa sekä sooloartistina, jonka lisäksi Popeda on aloittanut keikkailut. Costello keikkailee Lahdessa Mössöllä keskiviikkona 28.7. Costello - Miten vähän mä tiedän Costello Facebookissa Popedan tulevat keikat Kuva: Lauri Salo
09:50
July 28, 2021
Useat autoilijat saavat kiittää lahtelaista Solmasteria - tiesitkö tämän paikallisesta perheyrityksestä?
Solmaster on hyvin lahtelainen yritys, joka valmistaa kotimaisia teollisuuskemikaaleja ja lattiapinnoitteita. Päätuotteita ovat metalliteollisuuden  työstönesteet ja rasvanpoistoaineet, rakentamisessa käytettävät lattiapinnoitteet, muottiöljyt ja kuljetuskaluston puhtaanapitoaineet. Vuonna 1976 perustetussa yrityksessä kasviöljypohjaisten työstönesteiden kehittäminen aloitettiin jo vuonna 1987. Yli 40 vuotta kestäneen toiminnan aikana laajentunut tuotevalikoima käsittää tällä hetkellä noin 100 erilaista tuotetta. Merkittävä osa tuotteista perustuu biologisesti hajoaviin, luonnollisiin raaka-aineisiin. Radio Voiman Kristoffer Ignatius ja Kaisa Korkeämäki vierailivat yrityksellä osana parasta Päijät-Hämeestä kesäkiertuetta. Haastattelussa yrityksen markkinoinnista vastaava Sampo Muukkonen. Hän on ylpeä yrityksen tarinasta, jolla on vahvat juuret Lahden seudulle. - Solmaster on perheyritys, joka on lähtöisin Hollolasta. Tuontannon kasvun vuoksi yritys on toiminut viime vuodet Lahdessa, Muukkonen kertoo. - Kaikki tehdään Lahdessa Yrittäjänkadulla. Meillä on toimisto ja tuotanto täällä. Yritys työllistää tällä hetkellä 34 henkilöä, jonka lisäksi jälleenmyyntipaikkoja on ympäri Suomen. Solmaster panostaa vahvasti tuotekehitykseen, jossa sillä on useiden vuosikymmenten kokemus. Vahva kotimaisuus tuo yrityksille kiitosta ja kilpailuetua, sillä esimerkiksi autoilijoille saadaan tuotteita, joissa on huomioitu kotimaisen teiden haasteet. - Meillä on oma tuotekehitys Lahdessa. Vahvat "kärkituotteet" jatkaa edelleen porskuttamistaan, jotka on todettu hyviksi, Sampo Muukkonen kertoo ja jatkaa. - Esimerkiksi vannepesu on meidän omaa tuotekehittelyä. Meillä kemisti on rakentanut tuotteen reseptin ja testauttanut sitä. Nyt se on valmis tavara, jota käytetään. Tässä kyseisessä tuotteessa on hyvin tarkkaan mietitty, mitä kaikkea Suomen teistä irtoaa vanteisiin ja helmoihin. Eli mitä kaikkea ominaisuuksia tuotteelta vaaditaan. Solmaster valmistaa tuotteita, jotka ovat myynnissä lukemattomissa kaupoissa ja verkossa. - Me tarjoamme laadukkaat tuotteet jälleenmyyntiin. Lahdessa esimerkiksi valtaosa rautakaupoista tarjoaa meidän tuotteita. Jälleenmyyntiin toimitetaan tuotteita päivästä kahteen toimitusajalla. Asiakas voi itse käydä noutamassa tuotteen. Pakkauksissa ja verkkosivuilla on hyvät ohjeet, kuinka tuotetta pitää käyttää. Solmaster -kotisivut Radio Voiman ja Solmasterin vannepesu (Facebook)
10:31
July 28, 2021
Takamaa Bike Park on Hollolan Takamaalla talkoovoimin ylläpidettävä pyöräilykeskus
Alamäki- ja maastopyöräily ovat kasvattaneet suosiotaan huimasti. Hollolan Takamaalla sijaitsevassa Takamaa Bike Parkissa pääsee alamäkipyöräilyn vauhtiin talkoovoimin pyörivillä radoilla. Keskus on vapaapääsyinen, joten kuka vaan voi lähteä reittejä kokeilemaan. Suunnitelmissa on myös laajentaa keskusta pump track -henkisellä harjoittelupaikalla. Keskuksen ylläpidosta vastaa mestan yleismies J-P (Juha-Pekka) Peltonen, jota Radio Voiman Kaisa Korkeamäki pääsi Parasta Päijät-Hämeestä -kiertueella haastattelemaan. Kuuntele ja olet mukana päijät-hämäläisessä (alamäki)pyöräilyn scenessä. Lisätietoja:  RideSalpaus ry - reittikartat Takamaa Bike Park - instagram Kuva: J-P Peltonen / Takamaa Bike Park
06:60
July 28, 2021
Padasjoen turismivideo niittää mainetta myös maailmalla
Jyväskyläläisen viestintätoimiston Noveltive Oy:n Vesa Peltola ideoi ja loi suorastaan nerokkaan matkailuvideon Padasjoen kunnalle. Youtubessa katsottavissa oleva Experience Nothing -video on noteerattu Suomessa, mutta myös ulkomailla mm. Deutsche Welle:n toimesta. Radio Voiman Kaisa Korkeamäki haastatteli Vesaa Parasta Päijät-Hämeestä -kiertueella, kuuntele miten koko homma sai alkunsa ! Kuva: Vesa Peltola / Noveltive Oy
09:45
July 28, 2021
Heinolan satamasta liikkuu nostalginen M/S Pyhäjärvi - kuuntele laivan melkoinen tarina!
Heinolan Laivaosakeyhtiö tarjoaa reittiliikennettä, sekä tilausristeilyjä Kymenvirran ja Ruotsalaisen kauniista rantamaisemista M/S Pyhäjärvi laivalla. Radio Voiman Kristoffer Ignatius ja Kaisa Korkeamäki vierailivat laivalla parasta Päijät-Hämeestä -kesäkiertueella. Haastattelussa laivan kippari Risto Turunen! Lue lisää laivasta 
05:41
July 28, 2021
Kesävieras - Ulla Tapaninen
Kesävieras-ohjelma kuullaan Radio Voiman taajuuksilla lauantaisin kello 15-16. Viime lauantaina kesävieraana oli näyttelijä, laulaja, koomikko ja ääninäyttelijä Ulla Tapaninen. Heinolassa kesäteatterin lavalla legendaarista näyttelijää haastatteli Radio Voiman Matti Eve. 
40:01
July 26, 2021
Hollolassa valmistetaan kansainvälisesti palkittuja marjaviinejä - haasteena kuluttajien mielikuvat
Palkittu marjaviinitila Ainoa Winery sijaitsee Hollolan Miekkiössä, kymmenen kilometriä Lahden keskustasta. Ainoa Wineryn viineissä maistuvat suomalaiset villimarjat, kuten mustikka, puolukka ja lakka. Lisäksi viineissä käytetään muun muassa vedelmaa, vaapukkaa, omenaa ja hunajaa. Viinit ovat voittaneet useita kansainvälisiä palkintoja muun muassa Saksassa, Yhdysvalloissa ja Ranskassa. Vuonna 2019 Ainoa Winery voitti Embla Nordic Food Artisan -palkinnon työstään pohjoismaisen ruokakulttuurin hyväksi. Iso työ palkituissa viineissä on muuttaa kuluttajien ja toisaalta ravintoloitsijoiden mielikuvat marjaviineistä. Perinteisistä rypäleistä tehty viini on useimmille tuttu. Marjaviinit tehdään samalla prosessilla, kuin ns. normaaliviinit. Makeiden viinien ystäville, marjat tuovat uusia ja upeita vivahteita, jotka ovat tuoneet Ainoa Winerylle uusia faneja. Miekkiössä sijaitseva viinitila houkuttelee koko ajan marjaviinien ystäviä vierailulle. Paikalle voi tulla ostoksille tai toistaalta herkuttelemaan viinien ja makupalojen kera. Samalla uutuustuotteet tulevat tutuiksi. Ensimmäisiä marjaviinejä löytyy nykyään jo Alkon tilausvalikoimista, sekä muutamista ravintoloista ja myymälöistä. Sympaattinen yrittäjäpariskunta kannustaa kaikkia kokeilemaan kotimaisista tuotteista tehtyjä viinejä, sekä tilaamaan niitä esimerkiksi omiin juhliin. Ainoa Winery on aviopari David ja Paola Cohenin yhteinen projekti. Kaksikko muutti 2000-luvun alkupuolella Davidin päätyön perässä Suomeen. Viininvalmistuksesta kiinnostunut pariskunta halusi jatkaa harrastustaan Suomessa, missä rypäleitä ei kasva. Lopulta kokeilujen kautta he oppivat valmistamaan kotimaista marjoista ja yrteistä ainutlaatuisia viinejä, jotka on sittemmin palkittu kansainvälisesti omissa kategorioissaan. Vaikka matka ei ollut helppo, ovat he kehittäneet kasvavan yrityksen, joka sijaitsee Hollolassa. Nykyään viisihenkinen perhe on kotiutunut Päijät-Hämeeseen erinomaisesti, joka on vallannut heidän sydämensä. Tulevaisuus näyttää hyvältä! Kuuntele Radio Voiman haastattelu!
09:23
July 24, 2021
Kotimainen matkailubuumi ja lämmin sää vetoapuna: Camping Messilä nauttii suosiosta!
Radio Voima vieraili Parasta Päijät-Hämeestä -kesäkiertueella Camping Messilässä, Hollolassa. Kristoffer Ignatiuksen haastattelussa Päivi Saarela, joka on toiminut puolisonsa kanssa paikalla pitkään yrittäjänä. Hollolassa sijaitsevat leirintäalue nauttii suuresta suosiosta, minne matkailijat saapuvat vuodesta toiseen nauttimaan Suomen kesästä. Puitteet ovat kunnossa, sillä campingalueen lisäksi Messilästä löytyy runsaasti puuhaa koko perheelle uimarannasta ravintolapalveluihin ja kotieläimistä urheilumahdollisuuksiin. - Tää on meidän pääsesonkiaikaa tässä kesällä ja kestää vielä muutaman viikon, oikeastaan sinne saakka kun koulut alkaa. Kyllä tässä kiirettä on ollut ja aivan upea kesä. Aurinko paistanut ja lämmintä on ollut, Päivi iloitsee. Korona on vaikuttanut etenkin ulkolaisiin matkailijoihin, mutta tilalle ovat tulleet kotimaiset karavaanarit. - Viime kesä oli täällä leirintämatkailupuolella aika hyvä, vaikka ulkolaisia meillä normaalisti käy 10-15% kävijämäärästä. Vime kesänä ulkomaalaiset eivät Suomeen päässeet, eivätkä vieläkään ole tulleet. Mutta kotimaiset (matkailijat) ovat olleet liikkeellä. - Karavaanarimatkailu on semmosta, että niillä on tuo asunto mukana ja pyörät on alla. Ne ovat aika uskollisia tälle harrastukselle, yrittäjä kiittelee asiakkaitaan. Kaiken pohjalla on kuitenkin useille tuttu asia - sää! - Yleensä tuo keli on sellainen, että ratkaisee missä pysytään ja jäädään. Jos aurinko paistaa, sitten otetaan lisävuorokausia. Jos on huonot kelit, katsotaan säätiedotusta ja lähdetään siihen suuntaan, missä aurinko paistaa. Kuuntele koko haastattelu! Camping Messilä -kotisivut
10:03
July 24, 2021
Vääksyssä mitataan lauantaina sydämen rytmihäiriöitä maksutta - taustalla uusi kotimainen innovaatio!
Kansainvälisen tason lääketieteen ja biosignaalin käsittelyn huippuosaaminen sekä paikallinen korumuotoilu yhdistettiin yrittäjä Helena Jäntin ideaan. Verkoston voimalla syntyi palvelu, jonka avulla  voidaan luotettavasti tunnistaa sydämen rytmihäiriöt ja suoraviivaistaa  rytmihäiriöpotilaiden ohjausta hoidon piiriin. Heart2Save on vuonna 2015 perustettu kuopiolainen  terveysteknologiayritys, jonka ydinosaamista on rytmihäiriöiden  tunnistamiseen tähtäävien lääkinnällisten laitteiden ja ohjelmistojen  kehittäminen. Yrityksen perustaja on Kuopion yliopistollisen  keskussairaalan ensihoitolääkäri ja tutkija Helena Jäntti, joka on nähnyt työssään potilaiden rytmihäiriöiden seuraamukset. Tuotetta on nyt mahdollista testata Asikkalassa lauantaina 24.7. Rytmihäiriö kiinni -mittaustapahtumassa, joka jalkautuu tuolloin Vääksyyn. Tapahtumapäivänä on mahdollisuus mittauttaa sydämen syke sekä EKG eli sydänsähkökäyrä. Tapahtumassa käytetään lääkinnälliseksi laitteeksi hyväksyttyä Awario -EKG mittauslaitetta, joka tunnistaa neljä yleisintä rytmihäiriötä, jotka ovat eteisvärinä, hidas syke, nopea syke ja lisälyönnit. Paikan päällä Vääksyssä ovat ensihoitolääkäri sekä sairaanhoitaja.  Mittauspisteet sijaitsevat Päijännetalolla sekä Ranskalaisen Kyläkaupan kioskissa. Lisäksi Päijänteen kansallispuiston levähdyspaikan kioskilla on itsemittauspiste. Mittauspisteet ovat avoinna lauantaina klo 10.00-19.00. Kuuntele Kristoffer Ignatiuksen tekemä haastattelu, missä laitteesta ja tapahtumasta kertoo Helena Jäntti. Lähde: elmoenf.eu
13:00
July 22, 2021
Michael Monroe tuo akustisen kokoonpanonsa Lahteen perjantaina: "Mössössä ei voi tehdä huonoa keikkaa"
Michael Monroe, Sami Yaffa ja Linde Lindström saapuvat odotetulle keikalle Lahteen Mössölle perjantaina 22.7. Radio Voiman Kristoffer Ignatius ja Kaisa Korkeamäki soittivat Monroelle, joka on aloittanut kokoonpanonsa kanssa kesäkiertueen. Legendaarisella muusikolla on Lahdesta ja Mössöstä vain hyviä muistoja. - Möysä on sellainen klubi, että siellä on hyvä viba. Se on näitä klubeja, missä ei voi tehdä huonoa keikkaa. Tavastia on myös yksi sellainen, Michael Monroe miettii Radio Voiman haastattelussa. Mössön terassilla kuullaan akustisempaa soundia kuin mitä Michael Monroe tekee muuten esimerkiksi oman bändinsä kanssa. Laulaja on mielissään tulevasta keikasta ja toisaalta pienemmällä porukalla esiintyminen tuo mukavaa vaihtelua isompiin lavoihin verrattuna. - Intiimiys on vaihteluksi ihan kivaa. Pystyy eri tavoilla ottaa yleisöä. Kaikki ovat kiitelleet vaikka meillä ei ole rumpuja. Silti välittyy se fiilis ja energia yleisöön. Se on ehkä korvillekin mielyttävämpää. Michael Monroe, Sami Yaffa ja Linde Lindström keikka järjestetään Mössön sisäpihan Terdellä perjantaina 23.7. Showtime 19.30. Ovet klo 18. Lisätietoa täältä! Kuuntele haastattelu. Mitä Michael Monroe kertoi korona-ajastaan ja tulevaisuuden suunnitelmistaan?
17:09
July 22, 2021
Näyttelijä Mikko Töyssy saapuu esiintymään Lahteen Möysälle duonsa kanssa!
Radio Voiman Kristoffer Ignatius soitti muusikko-näyttelijä Mikkö Töyssylle, joka saapuu esiintymään Lahteen keskiviikkona 21.7. kokoonpanonsa Duo Töyssy & Tervaniemi kanssa. Kuuntele, mitä Töyssy kertoo illan keikasta, sekä mitä on näyttelijälle kuuluu? Lisätietoa täältä
07:06
July 21, 2021
Onko kylmä? Heinolassa pääsee tuulettumaan huoneeseen, missä on pakkasta -110 astetta!
Nowene Nordic -kylpylä sijaitsee Heinolassa, historiallisessa Valolinnan  ympäristössä vesistöjen äärellä ja kauniissa harjumaisemassa. Heinola  on tunnettu kylpyläkaupunkina jo vuosisadan ajan, ja Nowene Nordic jatkaa tätä hienoa perinnettä. Nowene Nordic on osa Nowenea, pohjoisen hyvinvoinnin elämyskeskusta  Heinolassa. Noweneen, Nordic Wellness Expericenceen, kuuluvat myös  Valolinna ja huoneistohotelli Valo. Radio Voiman Kristoffer Ignatius ja Kaisa Korkeamäki kävivät tutustumassa Nowene -keskukseen, missä sijaitsee myös Huippukylmä huone. Varsinaiseen pakkaseen meni lopulta Kristoffer (video löytyy Radio Voiman Facebook-sivulta). Kyseisessä huonessa on peräti - 110 Celsiusastetta pakkasta. Huoneessa ollaan kerralla 1-3  minuuttia ja olo suorituksen jälkeen mitä mahtavin! Hoidon vaikutus ja teho perustuu siihen, että kylmäaltistus  lisää kehon kykyä tuottaa kipua ehkäiseviä vasta-aineita ja mielihyvää. Haastattelussa yrittäjä Juha Kukkonen. Kuva: Valolinna Lue lisää täältä 
05:17
July 21, 2021
Heinolan lintuhoitola on lapsiperheiden suosikkikohde vuodesta toiseen
Heinolan lintuhoitolassa on hoidettu loukkaantuneita luonnonvaraisia lintuja jo  vuodesta 1963. Vuosittain hoitoon tulee noin 200-250 lintua, joista  30-40% pystytään palauttamaan luontoon. Ne, joita ei voida syystä tai  toisesta vapauttaa, jäävät tarhalle asumaan. Kotimaisten lintujen  lisäksi lintutarhalla on nähtävänä erilaisia papukaijoja, jotka tulevat  lintutarhalle erilaisten pitovaikeuksien vuoksi. Radio Voiman Kristoffer Ignatius ja Kaisa Korkeamäki vierailivat lintohoitolassa Parasta Päijät-Hämeessä -kiertueella. Haastattelussa lintohoitolan Pekka Niemelä. Kuuntele haastattelu!
14:49
July 21, 2021
Asunnot tekevät nyt kauppansa Heinolassa - syynä korona ja etätyöt
Radio Voima piipahti kesäkuussa Heinolassa tutustumassa kaupunkiin Parasta Päijät-Hämeestä -kiertueella. Kristoffer Ignatiuksen haastattelussa Heinolan kaupungin elinkeinojohtaja Heikki Mäkilä. Millaisena elinkeinojohtaja näkee Heinolan tilanteen juuri nyt? - Näen sen varsin positiivisena. Meillä on ollut oikeastaan viime vuodesta alkaen se tilanne, että olemme saaneet muuttovoittoa. Ihan tuoreessa keskustojen elinvoimatutkimuksessa Heinola pärjäsi erittäin hyvin elinvoiman kasvussa. Me olemme matkailukapunki. Sen kehitys on hyvässä vaiheessa, Mäkilä kertoo. Korona on tuonut kaupungille toki haasteita, mutta Mäkilä näkee tilanteessa myös positiivisen kulman. - Korona vaikutti tiettyihin yrityksiin varsin kielteisesti. Kääntöpuoli on varsin positiivinen. Tämä etätyö vapautti ihmiset enemmän siitä fyysisestä työstä ja työpaikasta - voidaan tehdä työtä paikasta riippumatta. Se on näkynyt meillä siinä, että omakotitalojen ja asuntojen kauppa käy hyvin. Kuuntele koko haastattelu!
12:01
July 21, 2021
Kuvataidenäyttely hurmaa Hartolan Taidesalonki Talviossa - oletko jo käynyt?
Radio Voiman haastattelussa Anna-Maija Muurinen, Hartolan kunnnan vapaa-aikapäälikkö. Parasta Päijät-Hämeessä kiertueella vierailtiin Taidesalonki Talviossa, mikä on ihastuttava paikka Hartolassa. Vanha-Koskipään kartanon entinen päärakennus on toiminut Maila Talvio -salonki taidenäyttelyn estradina vuodesta 1983. 1980-luvun alussa Maila Talvio -salonki kuvataidenäyttelyyn kelpuutettiin ainoastaan naistaiteilijoiden teoksia, mutta nykyisin näyttelyyn voivat tulla kutsutuiksi kaikki ammatillisesti pätevöityneet taiteilijat ja nuoret uraansa alkuvaiheissa olevat, tulevat mestarit. Kävimme katsomassa tämän upean paikan Hartolassa, suosittelemme! Psst. Jos omistat Museokortin, se käy myös Taidesalonkiin. Taidenäyttely avoinna 22.8.2021 saakka. ma-pe klo 11-17 la-su klo 11-16 Lue lisää täältä Hartolan kunta VisitLahti
08:41
July 17, 2021
Hartola Golf rohkaisee kaikkia palaamaan luonnon keskelle - turha pönötys pois!
Radio Voiman haastattelussa Hartola Golfin toimitusjohtaja Tera Heinonen, sekä golfopettaja Kimmo Heiskanen. Hartolassa sijaitseva golfkentällä on rento paikka, missä riittä myös haastetta niin halutessaan. Hartolassa pääosa palaajista on paikallisia mökkiläisiä ja lomalaisia, joiden lisäksi ovat pidetään avoinna kaikille kiinnostuneille. Hartola Golfiin voit tulla yksin tai yhdessä, olit sitten lajin konkari tai aloittelija. Kaikki lähtee liikenteeseen omasta kiinnostuksesta ja sen jälkeen kaikki on mahdollista. Lisää videoita löytyy Radio Voiman Facebookista tai Instagramista :) Hartola Golf
08:01
July 17, 2021
Maanviljelijä Pekka Carlson on ylpeä kasvattamastaan kaurasta: Puhdasta on!
Tapasimme Hartolassa yrittäjä Pekka Carlsonin perheineen, jotka toimivat maanviljelijänä omalla tilallaan. Kauniilla maatilalla kasvatetaan viljaa, kuten muun muassa kauraa ja vehnää. Pekka Carlson on yksi Fazerin sopimusviljelijöistä. Kotimainen kaura on saanut kansainvälisesti tunnustusta ja suomalaiset innovaatiot on huomattu laajalti. Yksi merkittävä tekijä on kauran hyvä laatu ja puhtaus. Carlson huolehtii viljan laadusta monin tavoin maaperää myöten. - Koko kesä seurataan tuleeko tauteja tai mitään tuholaisia. Yleensä Suomessa on hyvä ilmasto. Ei tarvita kemiallista torjuntaa juuri lainkaan. Tää on äärimmäisen hyvä ilmasto viljellä puhdasta kauraa. Voidaanko puhua käytännössä luomukaurasta? - Suomessa ei voi puhua luomukaurasta, mutta Hollannissa ne sanoisivat niin että viljellään luomukauraa normaalilla tavalla. Suomessa on erikseen tämä luomukauran viljely, Pekka Carlson muistuttaa kotimaisen viljan erinomaisesta laadusta ja puhtaudesta. - Puhdasta on suomalainen kaura, hän jatkaa. Kuuntele koko haastattelu. Kuinka kiertotalous näkyy hänen tilallaan ja millaista on olla sopimusviljelijä? 
05:24
July 17, 2021
Fazer Myllyn toimitusjohtaja Jarkko Arrajoki iloitsee kotimaisen viljan menestystarinasta: Suomi on kauran suurvalta!
Fazer Myllyn toimitusjohtaja Jarkko Arrajoki iloitsee Radio Voiman haastattelussa kauran suosiosta, johon on myös panostettu Lahden Myllyssä. Rakenteilla on myös uusi ksylitolitehdas Lahteen. Fazerin ksylitoli valmistetaan kauran kuorista, kauramyllyn sivuvirroista. Ksylitolitehdasta rakennetaan Fazerin kauramyllyn viereen Lahteen: tehtaasta tulee maailman ensimmäinen ksylitolitehdas, jonka raaka-aine tulee yrityksen omasta tuotannosta. Ksylitolitehtaassa syntyvä kaurankuorimassa toimii polttoaineena viereen rakennettavalle biolämpölaitokselle, joka puolestaan tekee siitä uusiutuvaa lämpö- ja sähköenergiaa Fazerin Lahden tehdasalueelle ja pienentää näin tehtaan ympäristöjalanjälkeä (Fazer). Kauran suosio jatkaa kasvuaan Suomen lisäksi maailmalla. - Kauran käyttö kasvaa elintarvikkeissa Suomessa ja maailmalla. Kauratuotteiden syöminen voi olla myös vastuullisuusteko. Meillä on muun muassa Fazer Alku -ruokakaura. Sen käyttämistä esimerkiksi riisin sijasta, voi pienentää itsekin omaa hiilijalanjälkeä. Sen (ruokakaura) hiilidioksidipäästöt ovat huomattavasti pienemmät kuin riisin, Jarkko Arrajoki muistuttaa. Kauran käyttäminen laajemmin tutun puuron tai maidon sijasta vaatii muutosta asenteissa ja tiedoissa. - Tarvitaan pientä kulttuurimuutosta. Riisin sijaan voidaan käyttää ruokakauraa. Meillä kauratuoteita tehdään ihan kosmetiikkateollisuuteen ihotuotteisiin saakka. Sillä voidaan tehdä myös vastuullisia tuotteita uusiin tuoteryhmiin, Arrajoki kertoo. Millainen on Suomen kauratilanne? - Suomi on kauran suurvalta. Meillä on upeaa kauran viljelyn osaamista, ammattitaitoa ja pitkät perinteet. Kauraa tulee hyvin Suomessa riittämään, mutta toki se ei ole itsestäänselvyys. Vastuulliseen, hyvään kauratuotantoon täytyy keskittyä. Yhdessä meidän sopimusviljelijöiden kanssa pystytään turvaamaan se, että saadaan kotimaahan hyviä kuluttajatuotteita ja saadaan vietyä kauratuotteita maailmalle. Kuuntele koko haastattelu!
08:49
July 17, 2021
Paimelan Paroni Reijo Valkama on toiminnan mies!
Route 24 on rento pysähdyspaikka 24 tien varressa Vesivehmaalla. Suosittu paikka on jo nähtävyys sellaisenaan. Huoltoasema on täynnä erikoisuuksia, mitä ei löydy mistään muualta. Kaiken kruunaa upea palvely, maistuva ruoka ja persoonalliset myyjät. Ei ihma, että paikka on huippusuosittu. Radio Voiman Kaisa Korkeamäki tapasi Parasta Päijät-Hämeestä -kiertueella paikan isännän, Paimelan Paroni Reijo Valkaman. Autoliikkeen ja -autokorjaamon sekä polttoainemyynnin lisäksi Reijo pyörittää vaimonsa Janika Taljan kanssa useita ravintoloita sekä verkkokauppaa. Luonnollisesti jotain uutta on myös suunnitteilla :) Kuuntele haastattelu! Route24
09:59
July 16, 2021
Sairaanhoitaja Susanna Hanhineva purkaa myyttejä esteettisten hoitojen takaa
Radio Voiman Kristoffer Ignatius tavoitti puhelimitse esteettisiä hoitoja tekevän sairaanhoitaja Susanna Hanhinevan. Medical Clinic Luxissa työskentelevä Susanna oikoo ja selittää, mitä ihmisillä menee usein väärin kun puhutaan esteettisistä hoidoista. Susanna Hanhineva on tehnyt pistoshoitoja jo yli 15 vuoden ajan ympäri Suomen. Esteettisiä hoitoja otetaan enemmän kuin koskaan ja samalla alalle tulee uusia yrittäjiä valtavasti. Susanna muistuttaa, että pistoshoidoissa kannattaa aina kääntyä koulutettujen, terveydenhuollon ammattilaisten puolelle. Lisäksi on väliä, mitä täytettä kasvoihin laitetaan. Kuuntele haastattelu! Mitä täyteaineet ovat, entä botox?
15:46
July 16, 2021
Lahdessa sijaitseva LTV yllättää laajalla 23 000 tuotteen valikoimallaan - takana jo 25 vuotta vankkaa osaamista
Radio Voiman Kristoffer Ignatius selvitti, millainen paikka on Lahdess asijaitseva LTV. Osa tuntee myymälän edelleen nimellä Lahden Traktorivaruste, mutta se kätkee sisäänsä valtavan valikoiman tuotteita moneen eri tarpeeseen. Tänä päivänä  LTV:n myymälä palvelee niin kotitalouksia kuin isoja teollisuusyrityksiäkin jo yli 25 vuoden kokemuksella. Hyllyiltä löytyy tällä hetkellä yli 23 000 tuotenimikettä, joten varaosa- ja tarvikevalikoima on monipuolinen ja kattava. Alun perin 21 neliön suuruinen liike sijaitsi Lahden Sopenkorvessa, nykyiset 3000 neliön liiketilat löytyvät Laatukadulta Lahden Renkomäestä. Vakituisia tavarantoimittajia on tällä hetkellä yli 100. Kristofferin haastattelussa kauppias Sebastian Kraus, joka on toiminut LTV:n kauppiaana tammikuusta 2016 alkaen. Verkkosivut
11:03
July 16, 2021
Alankomaihin siirtyvä Jasin Assehnoun: "FC Lahti on hyvä seura kehittyä ja kasvaa pelaajana"
Laiturilupaus Jasin Assehnoun siirtyy FC Lahdesta Alankomaiden toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavaan FC Emmeniin. Kaudella 2018 FC Lahteen siirtynyt 22-vuotias Assehnoun iski tällä kaudella virallisissa otteluissa Lahdelle seitsemän osumaa. Yhteensä  nuorukainen iski FC Lahdessa 16 liigaosumaa ja seitsemän maalia Suomen  Cupissa. FC Lahti saa siirrosta korvauksen. Radio Voiman iltapäivässä soitettiin maajoukkueessa keväällä Ruotsia vastaan debytoineelle nuorukaiselle.
08:02
July 15, 2021
Tappajaetanat eli espanjansiruetanat leviävät myös Lahdessa - kaikkien apua tarvitaan
"Suomeenkin jo ehtineet niin sanotut tappajaetanat eli espanjansiruetanat jättävät jälkeensä bakteeripitoista limaa, joka voi olla vaarallista sekä ihmisille että eläimille", näin kirjoittaa ja varoittaa muun muassa Tieteen Kuvalehti muiden medioiden lisäksi. Espanjansiruetana on säädetty kansallisesti haitalliseksi vieraslajiksi, joka on löytänyt tiensä myös Päijät-Hämeeseen. Taistelussa espanjansiruetanoita vastaan on otettu käyttöön erityiset etanaroskikset. Niistä on saatu hyviä kokemuksia esimerkiksi Riihimäellä, Lahdessa ja Tampereella (Yle). Espanjansiruetanaan ei pidä tarttua paljain käsin, sillä sen erittämässä limassa on infektioriski. Kannattaa käyttää joko grillipihtejä tai  kertakäyttökäsineitä. Tappajaetanan lopetustapoja on useita. Rapujen tapaan ne voi pudottaa kiehuvaan veteen tai käyttää etikkaa. Pään  voi myös leikata saksilla pitkittäin, sarvien välistä, jotta pään hermorengas menee poikki. Sama tulos saadaan, jos etanan pään murskaa  kivellä kovalla alustalla. Radio Voiman Kristoffer Ignatius haastatteli asiasta Hyötykasviyhdistyksen toiminnanjohtaja Katja Uskia. Mitä hän kertoo tappajaetanoista? Lue lisää täältä
13:39
July 13, 2021
Nastolan Pisarateatteri tuo palkitun farssin Taarastin näyttämölle
Lahden Jalkarannassa  asuvalla Helenalla on kannattava bisnes. Hän pyörittää samaan aikaan  kahta miestä, joilta irtoaa aina jokunen satanen ”vanhan äidin hoitoon” tai ”talousmenoihin”. Kulissit alkavat huojua, kun molemmat miehet saapuvatkin paikalle samana päivänä.  Helenan ja hänen ystävänsä Annen on pakko keksiä peitetarina. Ruuvi  kuitenkin kiristyy, sillä paikalle tulee myös monia muita ei-toivottuja vieraita. Radio Voiman iltapäivässä soitettiin ohjaaja Petri Liskille.  Lisätietoa ja liput täältä. 
05:21
July 13, 2021
Lahteen lisää sähköbusseja ensi kesänä
Lahden seudun liikenteessä on jo nykyisellään 17 sähköbussia käytössä ja kesällä 2022 sähköä käyttövoimanaan käyttäviä linja-autoja on tulossa vielä 15 lisää. Miten akut kestävät Suomen oloissa, miten lataus hoidetaan ja millaisista kustannuksista puhutaan, kun autoja lähdetään uudistamaan? Haastattelussa Lahden seudun liikenteen joukkoliikennesuunnittelija Jukka Järvinen. 
06:06
July 13, 2021
Veneilyn suosion kasvu ei ole ainakaan vielä näkynyt Lahden Järvipelastajien tehtävissä
Lahden Järvipelastajien puheenjohtaja Harry Nordström kertoo Radio Voiman haastattelussa, että tähän mennessä Lahden Järvipelastajilla on ollut tehtäviä noin 50. Viime kaudella tehtäviä oli toista sataa. Toiminta-alueena Lahden Järvipelastajilla on Päijät-Hämeen vesialueisiin kuuluvat Vesijärvi ja eteläinen Päijänne Judinsaloon asti. Vesijärvellä pienveneiden määrä on selvästi lisääntynyt, ja liikennettä on enemmän kuin aiemmin. Päijänteellä veneet ovat pääsääntöisesti kookkaampia retkiveneitä. – Tehtävämme ovat olleet tänä kesänä tavanomaisia eli esimerkiksi hinaustehtäviä polttoaineen loppumisen, sähkö- tai moottorivian vuoksi, Nordström sanoo. Lauantaina aamupäivällä Lahden Järvipelastusseura nosti Teivaan satamassa puoliksi uponneen veneen, joka sitten hinattiin nosturille ja vietiin korjattavaksi. Lahden Järvipelastusseuran suorittamat tehtävät ovat nähtävillä verkossa.
07:23
July 10, 2021
Pulkkilanharjun uudelle kioskille on suunnitteilla kattoterassi
Asikkalan kunta valitsi keväällä Vääksyssä toimivan Ranskalainen kyläkaupan pyörittämään Pulkkilanharjulle Karisalmen sillan levähdysalueelle kioskitoimintaa. Uusi kioski avattiin keskiviikkona. – Aloitimme pienellä kontilla, jotta parkkitilaa jäi enemmän autoilijoiden käyttöön. Nyt käytössä olevan noin kuusimetrisen kontin tilalle on myöhemmin tulossa 12-metrinen kontti, jossa on mahdollisuus myös kattoterassille, Ranskalaisen kyläkaupan kauppias Riikka-Maria Lemminki kertoo Radio Voiman haastattelussa. Asikkalan kunta on myös uusimassa levähdysalueen vessat. Tällä hetkellä kioskilta saa kahvin lisäksi leivonnaisia, salaatteja sekä esimerkiksi leikkelelautasia. Kioski on avoinna maanantaista torstaihin kello 10–19, perjantaisin ja lauantaisin kello 10–20 ja sunnuntaisin kello 11–18. – Kehitämme valikoimaa ja muutamme aukioloaikoja ihmisten toiveiden ja kävijävirtojen mukaan. Lemminki sanoo, että näillä näkymin kioski on avoinna ainakin lokakuuhun asti ennen talvitaukoa. Haasteiltakaan ei tuore kioskiyrittäjä ole välttynyt: heti ensimmäisenä lauantaina kahvikupit loppuivat puoliltapäivin. – Olimme varustaneet kahvikuppeja valtavan määrän, mutta valitettavasti näin pääsi käymään. Meillä kävi jo aamun aikana muutama ryhmä ja pari bussilastillista ihmisiä. Nyt sinne haetaan lisää tarvikkeita Ranskalaiselta kyläkaupalta, tukusta on tulossa toimitus ja lähden itsekin viemään tarvikkeita Sysmän kodistamme. Kuuntele podcastista, mitä Riikka-Maria Lemminki kertoo työvoimatilanteesta Asikkalassa.
14:26
July 10, 2021
Sir Elwoodin hiljaiset värit keikkailee Lahdessa vuosikymmenen tauon jälkeen - kuuntele Juha Lehden kuulumiset!
Sir Elwoodin hiljaisten värien ensimmäisen omakustannelevyn julkaisusta on kulunut aikaa jo kolmekymmentä vuotta. Juhlavuoden kunniaksi vuosikymmenen levytystaukoa viettänyt yhtye julkaisi uuden albuminsa Aamupäivän Errol Flynn (2020). Levyä rakennettiin vanhanaikaisin metodein ja rauhallisella aikataululla vuodesta jo 2014 asti, jolloin yhtye teki ensimmäiset treenikämppä-äänitykset uusista kappaleista. Levynjulkaisua juhlistettiin kiertueella, joka päättyi koronaan tuomiin rajoituksiin, kuten niin monella artistilla/yhtyeellä. Nyt on aika jatkaa siitä, mihin viimeksi jäätiin. Lahden Möysän Musaklubi saa perjantaina 9.7. haluttuja vieraita, sillä Sir Elwoodin hiljaisten värien keikasta on aikaa vuosikymmen. Yhtye on keikkaillut duona myös Lahdessa, mutta nyt on aika saada koko ryhmä paikalla. Radio Voiman Kristoffer Ignatius soitti Sir Elwoodin hiljaisten värien solistille, muusikko Juha Lehdelle. Hän vakuuttaa, että kokoonpano on viritetty valmiiksi keikkoja varten ja lisää on tulossa.
08:26
July 8, 2021
Sysmän Harmonikkamuseo on sukellus suomalaiseen sielunmaisemaan!
Autoilija Tauno Ylösen yksityiskokoelmalle perustuva Suomen Harmonikkamuseo on avattu yleisölle vuonna 1993. Museossa on esillä lähes kaksisataa erilaista harmonikkaa. Lisäksi museossa voi tutustua harmonikka-aiheiseen esineistöön sekä kuva- ja palkinto-galleriaan. Museon vanhin esine on saksalainen lusikkabassoharmonikka vuodelta 1850. Museossa on perusnäyttelyn lisäksi vuosittain vaihtuva teema-näyttely. Suomen Harmonikkamuseon yhteyteen liitettiin vuonna 2001 huuliharppuosasto, joka koostuu yli 50 soittimesta. Radio Voiman Kristoffer Ignatius pirautti museoon Timo Hepojärvelle. Mitä harmonikkamuseossa tapahtuu Päheet museot - Museoviikko Päijät-Hämeessä (5-11.7.2021) -tapahtuman aikana? Lisätietoja museosta Päheet museot -teemaviikko
09:09
July 8, 2021
Lahden kansainväliset suurmarkkinat tuovat yrittäjiä 25 maasta - näin turvallisuus on huomioitu
Lahdessa järjestetään perinteiset Suurmarkkinat ovat 8-11.7. Markkinat ovat avoinna to-la klo 10-20 ja su 10-18. Suurmarkkinat järjestetään Lahdessa Kirjaston aukiolla, Kaupunginteatterin paikoitusalueilla sekä kävelykatu Kirkkokadulla. Mukana on yrittäjiä 25 eri maasta ja 15 eri maakunnasta Suomesta erikoistuotteineen. Suurmarkkinoilla keskeisenä ideana onkin, että markkinoilla on myynnissä eri maiden ja maakuntien erikoistuotteita, niin että niiden valmistajat/kasvattajat ovat itse myymässä ja esittelemässä tuotteitaan. Radio Voiman Kristoffer Ignatius soitti markkinoita järjestevälle Ari Kallakselle (TMK Tori- ja markkinakaupan palvelukeskus Oy). Kuuntele koko haastattelu! Turvallisuus? Suurmarkkinoilla isot ”Terveenä tervetuloa markkinoille” kyltit suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi turvaohjeineen tervehtivät heti porteilla jokaista alueelle tulijaa samoin kuin yleiset käsidesipisteet. Myös kaikilla kauppiailla on osastoissaan ilmaiset vapaasti yleisön käytössä olevat näkyvästi merkityt käsidesipisteet. Kaikki Suurmarkkinoiden kauppiaat joutuvat ennen kiertueen alkua käymään pakollisessa koronatesteissä niin että kukaan ei tietämättään tuo tautia tullessaan. Kansainväliset kauppiaat eivät edes pääse Suomeen ilman tuoretta negatiivista koronatestiä. Selkeä ohje on, että sairaana tai edes pienintäkään koronaan viittaavaa oiretta tunteva henkilö ei tule markkinoille. Markkina-alueet on jaettu valvonnallisesti useisiin lohkoihin, joissa jokaisessa on omat järjestyksenvalvojat, toimitsijat, siistijät jne… Erityistä huomioita tullaan kiinnittämään turvaväleihin. Jos joku tietoisesti ja jatkuvasti niitä rikkoo, saa varautua järjestyksenvalvojan megafonin kautta tekemään kohteliaaseen mutta tiukkaan huomautukseen. Järjestäjät vetoavatkin terveeseen ”maalaisjärjen käyttöön” ja siihen, että jos järjestäjät, kauppiaat kuin asiakkaatkin tekevät yhdessä parhaansa, niin se mahdollistaa tapahtumien järjestämisen tulevaisuudessakin. Lisätietoja täältä Kuva: TMK Tori- ja markkinakaupan palvelukeskus Oy.
05:29
July 8, 2021
Pesäkallion kesäteatterin näytökset ovat vihdoin käynnistyneet Lahdessa - pääosan esittäjä vaihtui viime hetkillä
Pesäkallion kesäteatteri esitykset on saatu vauhtiin vaikka edessä on ollut pienempiä ja suurempia haasteita. Radio Voiman studiossa Kristoffer Ignatiuksen vieraana piipahtivat tupla ensi-iltojen (ke 7.7.) välissä Väinö Weckström ja Dimi Dallas 😎 Kesällä 2021 luvassa on esitys nimeltään: PASTORI TARSALAINEN JA VIIDAKON LAIT “Näytelmä avautuu pienen ihmisen kautta. Sillä, miten toisia kohtelemme, kuinka avoimia olemme, on merkitystä. Itsekkyys, välinpitämättömyys ja omaan napaan tuijottaminen aiheuttaa paljon tuskaa ja surua maailmassa. Yksi näytelmän viesti on, välittäkää ja rakastakaa toisianne. Tai ainakin sietäkää. Sekin on jo paljon”, kertoo näytelmän ohjaaja Satu Säävälä. Liput ja lisätietoa näytöksistä: https://www.pesakallionkesateatteri.fi/
14:23
July 8, 2021
Lions Lahti Green City -projektin idean äiti Anne Vanhala vieraili Voiman Aamussa kertomassa mitä kaikkea projekti sai aikaiseksi, muutakin kuin Lions-liiton ympäristöpalkinnon 8.7.2021
Lions Lahti Green City -hanke on tullut päätökseen. Voiman Aamussa vieraillut hankkeen idean äiti Anne Vanhala kertoi mitä kaikkea projekti sai aikaseksi.
10:37
July 8, 2021
Päheet museot viikko Päijät-Hämeessä: Miten olisi historiaa täynnä oleva Lukkarin kierros Hämeenkoskella?
Päheet museot -teemaviikko täyttää Päijät-Hämeen alueen museot tapahtumilla ja toiminnalla. Ohjelmassa on elämyksiä moneen makuun: opastuksia, musiikkia,  kävelykierroksia, taiteilijatapaamisia, avoimia ovia sekä tietenkin  tekemistä lapsille ja koko perheelle. Yksi mielenkiintoisista paikoista on Hämeenkosken Kotiseutumuseo, missä järjestetään torstaina 8.7. Lukkarin kierros Koskenkylässä. Kyläkävely Koskenkylän maisemissa sisältäen muun muassa Hämeenkosken  neljän kirkon, lukkarin virka-asunnon ja Myllykyläksi kutsutun  koskialueen historiaa. Oppaana toimii sukututkimuksen ja  paikallishistorian harrastaja Pauli Helén. Radio Voiman Kristoffer Ignatius soitti Paulille ja tiedusteli lisää historiaa täynnä olevasta kierroksesta. Päheet museot viikko: Lukkarin kierros Koskenkylässä Päheet museot – Museoviikko Päijät-Hämeessä Kuva: Hämeenkosken Kotiseutumuseo
06:03
July 7, 2021
Avoimet maatilat -tapahtuma järjestetään lauantaina 10.7. - Kyöstilän tilalla tarjolla burgeribaaria ja tietoa maidontuotannosta!
Avoimet maatilat – Taste of Häme! -tapahtuma järjestetään jälleen lauantaina 10.7. klo 11-16. Mukana on myös useita vierailukohteita Päijät-Hämeestä. Häme tarjoaa nähtävää ja koettavaa kaikille lähiruuan ystäville, läheltä ja kaukaa. Vieraile hämäläisillä tiloilla, tee ostoksia, kerrytä  makumuistoja ja koe aitoja elämyksiä. Yksi vierailukohteista on Orimattilan Villikkalan kylässä sijaistseva Kyöstilan tila. Radio Voiman Kristoffer Ignatius soitti tilan yrittäjälle Outille. Tiesitkö, että Kyöstilän tilalta lähetetään luomamaitoa meijeriin Riihimäelle ja myydään Kyöstilän luomunaudanlihaa tilan omassa farmipuodissa. Tapahtumapäivänä lauantaina 10.7. löydät pihapiiristä  laiduntavia lehmiä ja eri pisteissä on yhteistyökumppaneita kertomassa maidontuotannosta, lehmien ruokinnasta, lypsyrobotin toiminnasta jne. Farmipuodista voit ostaa tilan omia tuottita ja Kyöstilän burgerbaari palvelee. Lue lisää & lisätiedot
09:54
July 7, 2021
Eventual mullistaa koko tapahtuma-alan 7.7.2021
Suomalainen startup-yritys Eventual on kehittänyt netissä toimivan alustan ja palvelun, joka voi mullistaa koko tapahtuma-alan. Eventualin lahtelaislähtöinen perustaja ja toimitusjohtaja Miia Khan vieraili Voiman Aamussa kertomassa tästä tapahtuma-alaa, sen toimijoita ja kuluttajia hyödyttävästä innovaatiosta.
12:26
July 7, 2021
Hanhen jätökset ja hävikkiruoat hyötykäyttöön - Paikallisen pienpanimo Ant Brew:n olutsarjassa maistuu kiertotalous
Kiertotalouden edelläkävijäkaupungissa Lahdessa hyödynnetään uusissa  teemaoluissa villiyrttejä, hävikkiruokaa ja jopa hanhenkakkaa. Pienpanimo Ant Brewn kanssa kehitetty Wasted potential -olutsarja tulee  myyntiin porrastetusti alkaen kesäkuun puolivälistä. Yhteistyö juhlistaa  Lahtea vuoden 2021 Euroopan ympäristöpääkaupunkina ja jakaa tärkeää  viestiä kiertotaloudesta. Voiman iltapäivässä soitettiin Ant Brew:n panimovastaava Kari Puttoselle. Kuva: Ant Brew
07:47
July 5, 2021
Tuloiselan Marjatilan Katriina kehoittamaan kaikkia heti mansikan ostoon: Hinta ja laatu nyt parhaimmillaan!
Tuloiselan Marjatila sijaitsee Hämeenkosken Putulassa, jossa suvun  isännät ovat viljelleet peltoja ainakin 1700-luvun alusta lähtien, ja  viimeiset sukupolvet ovat vaihtaneet karjan marjaan jo 42 vuotta sitten. Radio Voiman Kristoffer Ignatius soitti tilan yrittäjälle Katriina Tuloiselalle, joka hoputtaa mansikan ostoon heti! - Nyt on parhaat avomaan mansikat (Polkat) myynnissä. Ne ovat laadullisesti upeimmat, ne on kooltaan hyviä ja kiinteitä. Aurinko on oikein hellinyt. Niiden maku aivanmielttömän makea. Säilöjän unelma ja syöntiin myöskin. - Uskon, että hinta on matalimmillaan juuri tällä hetkellä, Katriina Tuloisela pohtii. - Kannattaa katsoa marjoja ostaessaan laatua, mitä lajia se on ja milloin marja on poimittu. Marjaa pakataan eri kokoisiin laatikoihin ja silloin hinta voi hämätä. Ostajille Katriina vinkkaa kiinnittämään huomiota kilohintaan, jossa voi olla huomattavia eroja. Kuuntele haastattelu: Lisätietoja
10:27
July 1, 2021
Jokimaan Suur-Hollola Ajot järjestetään heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna - myös lapsiperheet huomioitu
Suur-Hollola-ajo on Lahdessa Jokimaan raviradalla vuosittain järjestettävä lämmiveristen ravihevosten suurkilpailu, joka järjestetään perjantaista sunnuntaihin 2-4.7.2021. Kesän suurinta ravipottia tavoittelee Suur-Hollola-Ajossa 30 huippuravuria. Suur-Hollola raveihin rakentuu uusi lasten leikkialue sekä keppihevosrata. Suur-Hollolaan pääsee Lahden keskustasta kätevästi ilmaisella ravibussilla. Radio Voiman Kristoffer Ignatius soitti Jokimaan toimitusjohtaja Niko Solkiolle, kuuntele haastattelu: Lisätietoja tapahtumasta
07:47
July 1, 2021
Helteisen viikonlopun vinkit koiranomistajille
Suomalaiset ovat innolla hankkineet korona-aikana kotiin lemmikkejä. Tämä on näkynyt myös hollolaisen koirien kouluttamiseen erikoistuneen Lahen murre -yrityksen yrittäjä Leea Sarénin mukaan kurssien osallistujamäärissä. Sarén on suorittanut koulutusohjaajan koulutuksen, eläintenhoitajan ja -kouluttajan ammattitutkinnon. Nyt hän opiskelee eläinkouluttajan erikoisammattitutkintoa. Etätöiden yleistettyä mediassa on muistutettu, että koira pitää kouluttaa olemaan myös yksin. – Koira tarvitsee myös palautumisaikaa, siksikin yksinolo on sille tärkeää, Sarén sanoo Radio Voiman haastattelussa. Sarén huomauttaa, että myös vierailujen vähyys koronapandemian aikana on ollut yksi haaste, kun koira ei ole tottunut kodin vierailijoihin. Helle asettaa omat haasteensa koirienomistajille. Kuuntele podcast, jonka loppupuolella Sarén antaa hellepäivän vinkkejä koirienomistajille. Koiralla voi esimerkiksi laittaa jäisiä herkkuja ja lenkkien sijaan leikittää ja aktivoida esimerkiksi erilaisilla tottelevaisuusharjoituksilla. Kuvat: Leea Sarénin kotialbumi Kuvassa: Leea Sarénilla on kaksi koiraa Ronda ja Roni.
11:56
June 19, 2021
Vasemmistoliiton Oskari Päätalo on uutena tulokkaana uuden valtuuston nuorin valtuutettu
Vasemmistoliiton Oskari Päätalo on uuden valtuuston nuorin valtuutettu. 18-vuotias Oskari Päätalo haluaa saada nuorten ääneen kuulumaan ja pystyä nuoren ikänsä puolesta teroittamaan tulevaisuuden tärkeyttä ja oikeanlaisten toimenpiteisiin tarttumista mm. ympäristön osalta.
06:58
June 15, 2021
Perussuomalaisten Rami Lehto oli vaalien ääniharava!
Perussuomalaisten Rami Lehto oli vaalien äänikuningas ja sai muhkeat 1530 ääntä. Rami Lehto toteaa, että seuraavalla valtuustokaudella vihreä hömppä saa jäädä taustalle ja tulee pistää asiat tärkeysjärjestykseen.
06:05
June 15, 2021