Vesimerkillistä

Syksyn 2022 viimeisessä jaksossa Vesimerkillistä menee harjumetsiin. Niitä riittää Etelä-Hämeessä Salpausselillä ja pitkittäisharjuilla, jotka ovat vetäneet ihmisiä puoleensa heti jääkauden jälkeen. Mutta vieläkö muinaisen ihmistoiminnan jäljet näkyvät kasvilajeissa? Entä mitä tapahtui metsälaitumille, kun maaseutu tyhjeni ja kotieläimet lakkasivat laiduntamasta metsissä? Oulun yliopiston kasvimuseon museomestari, dosentti Ari-Pekka Huhta valottaa metsälaidunten tilaa ja ihmisvaikutuksesta kertovia lajeja metsissämme.

Harjumetsiä on muovannut vuosisatoja myös metsätalous, joka on sodan jälkeisenä aikana ajanut yhä useammat metsälajit ahtaalle. Metsänhoidon emeritusprofessori Erkki Lähde kertoo, miksi peitteisenä pysyvä metsä ja talousmetsän jatkuva kasvatus säästäisivät metsäluontoa ja kuinka menetelmä sopisi myös mäntymetsiin kuiville kankaille.

Metsätalous on pyyhkinyt kartalta – ja maastosta – polkuja, joita ihmiset ja eläimet ovat saattaneet käyttää esihistorialliselta ajalta saakka. Mutta mistäs me sen tiedämme? Museoviraston intendentti Jouni Taivainen kertoo kansainvälisestikin ainutlaatuisesta hankkeesta, jossa arkeologit inventoivat kulttuuriperinnön kaikissa Suomen valtionmetsissä. Muinaisjäännöksiä löytyi kivikautisista asuinpaikoista kaskiröykkiöihin ja tervahaudoista tukkilaiskämppiin. Hämeen metsissä retkeilijöitä odottavat kymmenet kohteet, jotka kertovat metsien käytön tarinaa.

Pohdimme myös paahdeympäristöjen ennallistamista polttamalla, kuuntelemme harjumetsien ääniä ja havaitsemme tarpeen kansalaisaktivismille. Vesimerkillistä menee metsään päättyy, mutta työ luonnon hyväksi jatkuu. Pitäkää huolta toisistanne – ja metsistänne!

Syksyn toisessa jaksossa Vesimerkillistä menee reheviin kangasmetsiin. Tuoreet ja lehtomaiset kankaat ovat Hämeessä yleisiä, mutta koko maassa tuoreiden kankaiden laadussa on parantamisen varaa. Ekologista laatua ovat heikentäneet erityisesti vanhojen puiden ja lahopuun väheneminen.

Yksi metsäluontotyyppien uhanalaisuutta arvioinut asiantuntija on lajisuojelun erikoissuunnittelija Kaisa Junninen, joka kertoo jaksossa, miten tuoreilla kankailla oikeasti menee. Kääpäasiantuntijana hän valottaa myös kuolleen puun merkitystä ja lahottajien monimuotoisuutta ja yllättävää kauneutta. Kuollut puu elättää monenlaista elämää kääväkkäistä hömötiaisiin.

Kangasmetsät vallitsevat myös Kanta- ja Päijät-Hämeen rajoilla Evolla, joka on Etelä-Suomen viimeisiä yhtenäisiä metsämantereita. Tapaamme Evolla Lammin biologisen aseman tutkimuskoordinaattori John Loehrin, joka on osallistunut Evon tiedekansallispuiston suunnitteluun hankkeen alkuperäisessä työryhmässä. Miksi tiedekansallispuisto on saatava Evolle, ja miksi ei riitä, että aluetta kehitettäisiin retkeilyalueena ilman suojelua? Entä mikä on majavan ja haavan rooli Evon metsissä, ja kuka ihme on punahärö? 

Suomalaiset haluavat avohakkuut historiaan ja lisää suojelumetsiä. Mitä kansalainen voi tehdä, kun päättäjät eivät toimi ja suojelukriteerit täyttäviä metsiä hakataan edelleen? Ida Korhonen Luonto-Liiton metsäryhmästä kertoo vapaaehtoisten kartoittajien työstä ja muusta kansalaisaktivismista, jota on syntynyt metsäluontoa puolustamaan. Metsäryhmä on nostanut esiin arvokkaiden valtionmetsien hakkuuaikeita muun muassa Asikkalassa ja Tammelassa.

Pohdimme myös tuulipuistojen ja metsäkadon suhdetta, selvitysraporttien ongelmia, haapajatkumoa ja kangasmetsissä runsastuvia jalopuita. Kuulet myös vinkit, millä toimilla jokainen voi maksaa vapaaehtoista luontoveroa.

Syksyllä 2022 Vesimerkillistä menee metsään. Ilmaston lämmetessä metsät muuttuvat ja on odotettavissa, että jalopuut menestyvät yhä pohjoisempana. Teemme aikamatkan tulevaisuuteen ja kysymme, millaisia ovat lounaisrannikon tammi- ja jalopuumetsät, joita aikanaan ilmestyy sisämaahankin. Turun kaupungin metsätalousinsinööri Timo Vahala kertoo alueen tammilehtojen hoidosta ja suojelusta, monimuotoisuuden lisäämisestä puita veteranisoimalla sekä siitä, kuinka avohakkuut jäivät Turun metsissä historiaan.

Lehdot eivät ole vain tulevaisuutta, vaan ne liittyvät erottamattomasti myös Suomen historiaan. Valokuvataiteilija Sanni Seppo kuvaa, millaista on muinaisissa uhrilehdoissa, ja kertoo myös metsäluonnon näkyvästä muutoksesta, kun hän on työssään kulkenut Suomen metsissä kolme vuosikymmentä työparinsa Ritva Kovalaisen kanssa. Pohdimme myös luontokuvan poliittisuutta ja sitä, voiko kuvaa käyttää vaikutuskeinona metsäluonnon hyväksi.

Päijänne tunnetaan järviluonnostaan, mutta sen ympäristössä esiintyy myös tutustumisen arvoisia lehtoja ja lehtipuuvaltaisia metsiä, joissa viihtyvät luonnonystävien lisäksi muun muassa valkoselkätikka ja kuhankeittäjä. Koordinaattori Sirpa Rautiainen Päijänteen luonnonperintösäätiöstä kertoo alueen metsien lisäksi suojelualueiden hankinnasta ja lähiluonnon merkityksestä matkailulle.

Perehdymme myös lehtojen viidakkomaiseen tunnelmaan, kuuntelemme muitakin lehtoääniä kuin idyllisiä sulosointuja ja esitämme ulkoiluhaasteen, jolla jokainen voi testata, kuinka tarkkaan metsävaratiedot kuvaavat lehtojen todellista sijaintia ja määrää.

Vesimerkillistä-podcastin pitkät jaksot on kunnialla julkaistu, mutta eihän se totta puhuen aina ihan putkeen mennyt. Blooper reelissä mukana muun muassa kissat, kärpänen ja yli-innokas äänittäjä, joka maastotöissä itse pilaa oman taltiointinsa. (Kissoja, kärpäsiä tai muitakaan olentoja ei ole vahingoitettu tätä podcastia äänitettäessä.)

Päätösjaksomme paneutuu kooltaan pieniin mutta merkitykseltään suuriin vesistöihin: puroihin ja noroihin, lampiin ja lähteikköihin. Monet metsien pienvesistä kaipaavat suojelua, ja metsää voi onneksi suojella aivan vapaaehtoisesti. Näin teki Matti Laurila, joka kertoo lähdelehtokorven suojelusta sekä arvokkaista Porvoonjoen latvapuroista. Vesiensuojelun menestystarina voi koskea pientäkin alaa, kun kyseessä on pienvesi.

Mutta mitä lähteet ja muut pienvedet oikeastaan merkitsevät meille? Tapasimme Lahden Alasenjärven rannalla ekopsykologi Riitta Wahlströmin, joka valottaa jaksossa vesien psykologista merkitystä ihmiselle. 

Metsien voimaperäinen käsittely on heikentänyt metsäluonnon lisäksi vesiluonnonkin tilaa. Emeritusprofessori Erkki Lähde kuvaa, miten metsätalous on vaikuttanut vesistöihin – lähteet ja purot mukaan lukien – ja mitä jokainen voisi tehdä vaikuttaakseen asiaan.

Lopuksi sukellamme vesiemme perimmäisille alkulähteille. Mistä kaikki tämä vesi oikein tuli? Ursan tiedottaja Anne Liljeström kertoo, mitä veden alkuperästä tiedetään ja miksi juuri Maan vedet ovat erityisiä koko tuntemassamme maailmankaikkeudessa.

Toinen pitkä jaksomme keskittyy erityisesti jokiin ja virtavesien luontoon.

Mikä tarkalleen on Vanajan reitti? Siihen kuuluvista jokiosuuksista kertoo Vanajavesikeskuksen vesistöasiantuntija Suvi Mäkelä. Häneltä saamme myös vinkit, mitä jokivarren asukas, mökkiläinen, ulkoilija tai retkeilijä voi tehdä auttaakseen alueensa vesi- ja rantaluontoa.  

Vesiensuojelun menestystarinana esittelemme Renkajoen, josta kolme vuotta sitten tuli Suomen ensimmäinen kokonaan vapautettu joki. Kahden vuosikymmenen työn ja satojen ihmisten osallistumisen jälkeen joki on vapaa vaelluskalojen kulkea – aina Kokemäenjoen perimmäisille latvavesille saakka.

Virtaavan veden mukana kulkevat kalojen lisäksi ravinteet ja kiintoaines. Liesjärven kylässä järveen laskevien uomien ympärille syntyi kansanliike kirkkaiden vesien puolesta, kun kansallispuistojärven lähelle päätettiin avata turvetuotantoalue. Ulla Simola Liesjärven suojeluyhdistyksestä kertoo, kuinka yhteisö on vesiään puolustanut ja millaisia uusia keinoja Tammelassa nyt kokeillaan, jotta pikkujokien järveen tuoma kuormitus vähenisi. 

Virtavedet ovat tärkeitä myös luontomatkailulle ja luonnossa liikkujille. Erärenki Jouni Palén vie työkseen ihmisiä virtavesille ja kertoo, millaista on meloa Etelä-Hämeen jokiluonnossa.

Avausjaksomme keskittyy erityisesti järvien suojeluun ja vesiluontoon.

Vesiensuojelun menestystarinana esittelemme Vesijärven, josta vuosikymmeniä jatkuneiden hoito- ja kunnostustoimien jälkeen on tullut jälleen nimensä mukainen monimuotoinen, kalaisa järvi. Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiön vesistöasiantuntija Mirva Ketola kertoo Vesijärven tilasta ennen ja nyt – ja siitäkin, kuinka kuka tahansa voi auttaa järviluontoa.

Monen muunkin järven ahdinko on alkanut jätevesistä, joita ei ole osattu tai ymmärretty puhdistaa riittävän hyvin. Mitä niille nykyisin pystytään tekemään, ja kuinka hyvin parhaat saatavilla olevat menetelmät puhdistavat luonnonvesiin johdettavia jätevesiä? Membraanitekniikan professori Mika Mänttäri LUT-yliopistosta valottaa, mitä jätevesille tapahtuu viemärin ja vesistön välissä.

Kuulemme myös, mitä konkreettista ja ikävää vesiluonnolle voi seurata, kun luonnonvesiin päätyy kaikenlaista niihin kuulumatonta… aina raskasmetalleja myöten.

Jokainen voi onneksi vaikuttaa vesien tilaan omilla teoillaan monin tavoin. Hanna-Leena Rajamäki pitää Hämeenlinnassa eko- ja luomupuotia ja kertoo jakson päätteeksi, millaisia arjen valintoja on tehnyt säästääkseen vesistöjä turhalta kuormitukselta. Retkikohteita etsiville taas kerromme joukon käymisen arvoisia paikkoja Kanta- ja Päijät-Hämeen järvimaisemista.